tiistai 28. heinäkuuta 2009

Helppo kasvispasta






















Tämä resepti on yhdistelty Aglio & Olio -kirjasta löytyvista Spaghetti con Limone e Olio- ja Farfalle con Zucchini e Burro -resepteistä. Kirja on muuten pakkohankinta kaikille pastan ystäville, sillä mahtavien ohjeiden lisäksi se kannustaa ja inspiroi keksimään myös omia makuyhdistelmiä.


puolikkaan sitruunan mehu
puoli kuppia oliiviöljyä
puoli kuppia raastettua parmesaania
revittyä basilikaa
puolikas kesäkurpitsa
muutama valkosipulin kynsi
voita
spaghettia
suolaa
pippuria

Sekoita keskenään sitruunamehu, oliiviöljy ja parmesaaniraaste (sekoitussuhde 1:1:1). Anna maustua. Paista tällä välin pilkottu kesäkurpitsa voissa pehmeäksi. Lisää pilkottu valkosipuli ja anna muhia vielä hetki miedolla lämmöllä. Keitä spaghetti runsaassa suolassa ja kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja lisää sitruunamehu-öljy-parmesaani-kastike. Sekoita huolellisesti ja lisää joukkoon kypsennetyt kesäkurpitsat, revittyä basilikaa sekä suolaa ja pippuria. Tarjoile parmesaanin kanssa.

TARKKAAN SÄÄNNELTY JUUSTO
Parmesaani eli Parmigiano Reggano on ehkä Italian tunnetuin juusto. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa juusto, sillä Culinaria Italia -kirjan mukaan parmesaani kuuluu DOC-tuotteisiin eli se valmistetaan valvotulla perinteisellä menetelmällä. Menetelmän lisäksi laki määrittää myös sitä, missä parmesaania ylipäätään saa tuottaa. Nimeä Parmigiano Reggano saa käyttää vain Parman, Reggion, Emilian, Modenan, Mantovan (Po-joen oikealla puolella) ja Bolognan (vain Renon vasemmalla rannalla) provinsseissa.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Rapujuhla kuuluu kesään






















Lokakuulle jatkuva ravustuskausi alkoi perinteiseen tapaan 21. heinäkuuta. Kesäinen ilma houkutteli myös Fakta & Farfallen juhlimaan saksiniekkojen joukkotuhoa, ja järjestimme lauantaina perinteiset rapujuhlat. Koska suomalaisen jokiravun hinta on päätä huimaava (n. 4€/kpl), tyydyimme jokiravun kiinalaisiin serkkuihin, jotka kustansivat vaivaiset 6,5€/kilo! Oikeita suomalaisia rapuja ei kumpikaan ole maistanut, mutta kiinalaiset pakasteravut kelpasivat hyvin myös kokeneimmille rapuherkuttelijoille. 14 hengen kutsuihin hankimme jättimäisen 11 kilon saaliin, mutta rapuja syöneet tietänevät, että ruokaa saksiniekoista lähtee minimaalisesti. Ravut nautimme perinteiseen tapaan paahtoleivän, majoneesin, kirnuvoin, kruunutillin ja sitruunan kera. Rapujen syöminen osoittaitui jälleen taitolajiksi eikä tapaturmilta vältytty näissäkään juhlissa. Epäilemättä myös rapujen kyytipoikana nautitulla Russian Standardilla oli oma osuutensa asiaan...Helan går!


MUOTIRUOKAA SUORAAN RANSKASTA!
Rapujen syönti alkoi
Euroopassa toden teolla keskiajalla, jolloin luostareissa huomattiin rapujen kuuluvan paastonajan sallittuihin ruoka-aineksiin eli lihaan. Suomeen saksiniekoilla herkuttelu rantautui 1800-luvulla, jolloin ravuista tuli Napoleonin myötä muotiruokaa. Tarina nimittäin kertoo, että nuorelle Napoleonille tarjottiin rapuja Marengon taistelun voittoa juhlistavilla illallisilla, jonka seurauksena miehen oli saatava rapuja jokaisen taistelun jälkeen. Ranskasta muotiateria levisi nopeasti Pietariin, ja pian suomalaiset ravustajat tienasivat ravustuskauden aikana koko vuoden ansiot. Laajamittainen ravustus loppui Suomessa 1900-luvun alussa, kun Pohjois-Amerikasta levinnyt rapurutto tuhosi suurimman osan eurooppalaisesta rapukannasta.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Spaghetti Carbonara






















Tutustuimme tähän erinomaiseen reseptiin ystävämme kautta. Alunperin se on löytynyt Kodin Kuvalehden mukana tulleesta Pasta ja muut Italian herkut -kirjasta.

400g spaghettia
1rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
1 sipuli
1 pkt pekonia
3-4 munaa
50g parmesania
125g pecorinoa
2rkl persiljaa silputtuna

Keitä spaghetti (de cecco) al denteksi. Kuumenna öljy ja voi pannulla, ruskista silputtu sipuli ja pieniksi paloiksi leikattu pekoni rapeaksi. Valuta pasta, laita loraus pekonin paistorasvaa kattilaan ja kaada spaghetti päälle. Kuumenna noin minuutti. Lisää sipuli-pekoniseos ja kääntele hyvin spaghetissa. Lisää vatkatut munat ja sekoita hyvin. Sekoita mukaan raastetut juustot mutta jätä pinnalle osa juustosta. Laita pasta lautaselle ja lisää päälle mustapippuria sekä persiljaa...ja hieman juustoa.

TOTUUS NIMESTÄ
Spaghetti Carbonara suomennetaan usein miilunpolttajan pastaksi, joskin varmaa tietoa reseptin alkuperästä ei ole. Eräät legendat kertovat nimen tulevan pastan alkuperäisestä valmistustavasta - ainekset tehtiin hiilitulella. Toiset väittävät nimen perustuvan pastan ulkonäköön, sillä paistettujen pekonipalojen sanotaan muistuttavan hiililohkareita. Oli alkuperä mikä tahansa on tämä pasta verrattain tuore ohje, sillä reseptiä ei tunnettu ainakaan ennen 1900-lukua. Nykyään se taitaa kuitenkin kuulua suosituimpiin pasta-annoksiin, joskin resepti usein pilataan kermalla, joka ei kuulu alkuperäiseen italialaiseen reseptiin. Tästäkin on kyllä väitelty moneen otteenseen...Mitä mieltä lukijat ovat?

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Herkullinen Lontoo

Vaikka blogimme hiljentyi muutamaksi päiväksi, on ruokia syöty ja juomia nautittu. Vierailimme nimittäin viikonloppuna Lontoossa! Brittiläisen ruoan maineesta huolimatta kaupunki on täydellinen kohde foodielle, sillä Lontoon yli 6000 ravintolaa tarjoilevat herkkuja maailman eri kolkista aina Intiasta Yorkshireen.

Aloitetaan reissuherkkujen purkaminen kuitenkin juomasta – tunnetaanhan Iso-Britannia erityisesti oluen maana. Vaikka perinteisiä pubeja löytyy Lontoossa joka kadunkulmasta, suosittelee Fakta ja Farfalle pistäytymään The Ten Bells -pubissa. Erinomaisesti tarjoillun Guinnessin lisäksi on baari pakollinen nähtävyys kaikille verestä, murhista ja 1800-luvun Lontoosta kiinnostuneille. Pubi oli nimittäin paikka, josta legendan mukaan Jack The Ripper bongasi ainakin kaksi viiltouhriaan... The Ten Bellsin läheltä löytyy myös pakollinen foodie-kohde, The Truman Brewery.


Alueella vietetään joka sunnuntai ruokajuhlaa, sillä paikan Sunday Up Marketin ruokakojuista löytyy kaikkea mitä edellisen yön juhlija voi kuvitella haluavansa. Kotitekoiset hampurilaiset, design-muffinsit ja ranskalaiset crepet olivat vain alkusoittoa sunnuntain herkuttelulle, joka huipentui täydellisesti valmistettuun hiillospossuun. Kokin mukaan kokonaisena kypsytetty sika maustetaan fenkolilla, rosmariinilla, valkosipulilla, oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Tätä reseptiä kokeillaan myös kotona!



The Truman Breweryn vieressä kulkeva katu, Brick Lane, on tulisen ruoan mekka, sillä Banglatowniksi nimetyltä alueelta löytyy kymmeniä intialaisia ravintoloita. Halvimmillaan kahden hengen ateria viineineen maksaa vain 30€, mutta hintaa pitää osata tinkiä: epäröivä asenne saa ravintoloiden sisäänheittäjät lisäämään panoksia aina ilmaiseen viinipulloon ja 20% alennukseen asti. Brick Lanen lähellä sijaitsee myös toinen viikonlopputori The Spitalfields Market, josta löytää vähän kaikkea aina taiteesta vaatteisiin. Parasta antia tällä torilla oli kuitenkin erilaisia oliiveja, juustoja ja muita pikkuherkkuja myynyt koju.

Sunnuntain torielämykset pistivät miettimään Helsingin toritarjontaa. Lokkien valloittama Kauppatori ei nimittäin lukeudu elämykseksi festarityylisillä ruoka- ja porontaljakojuillaan. Miksei Helsingistä löydy nuorten suunnittelijoiden luomuksia ja maailman makuja tarjoilevaa laadukasta viikonlopputoria? Tietävätkö lukijat, löytyykö kuvailuun sopivaa toria Helsingin ulkopuolelta? Itse ryhdyin haaveilemaan Suvilahden voimala-alueelle rakennettavasta viikonlopputapahtumasta, josta saisi ehdottomasti niin design-koruja kuin edellämainittua hiillospossua..

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Halloumia tomaatti-korianterikastikkeella







1 halloumi

1 tölkki (luomu)tomaattimurskaa

1/2-1 prk ruokakermaa (tai turkkilaista jogurttia)

1 korianteripuska

1 sipuli

1/2 sitruunankuori raastettuna

1/2 sitruunanmehu

1tl suolaa

1tl pippuria


Kuullota sipuli öljyssä, lisää tomaattimurska ja anna hautua hetki. Lisää raastettu sitruunan kuori, korianteri, suola ja pippuri, hauduta. Lisää kermaa ja sitruunanmehua tarvittaessa. Anna hautua ja paista tällä välin halloum-juusto. Kun juusto on valmis tarjoile annos riisin, korianterisilpun ja sitruunan kera. Täydellinen keitto-ohje riisille löytyy muuten Tokyokanin sivuilta. Kyseinen ohje on tarkoitettu sushille, mutta itse teemme sillä kaikki riisit – ei muuten pala pohjaan!

KIISTOJA & JUUSTOJA
Paistettava halloumi-juusto tulee Välimeren kolmanneksi suurimmalta saarelta, Kyprokselta. Kypros on kautta historian ollut valtioiden valtapelien keskellä. Osaksi Itä-Roomaa saari jäi Rooman valtakunnan jaon jälkeen vuonna 395, mutta kahdeksansadan vuoden jälkeen alueen valloit
ti Englannin kuningas Rikhard Leijonamieli. Rikhardia ei saaren juustokulttuuri kiinnostanut, sillä kuningas möi Kyproksen Temppeliherrain ritarikunnalle. Tämän jälkeen saari myytiin Jerusalemille ja vuodesta 1489 on Kypros ollut niin venetsialaisten, osmannien , brittien kuin turkkilaisten omistuksessa. Tällä hetkellä saari toimii kiistakapulana Turkin ja Kreikan välillä – se on ainakin turkkilaisten mielestä puoliksi molempien maiden omistuksessa. Valtapelien lisäksi Kypros tunnetaan myös yhtenä Euroopan eteläisimpänä hiihtokeskuksena!

Resepti on saanut innoituksensa ja raaka-aineensa Bar 9:n Limassol -annoksesta.


Punainen linssikeitto


Kyseinen resepti on Sikke Sumarin Rakastan ruokaa! -kirjasta, jota voi muutenkin suositella erittäin lämpimästi! Tämä resepti on tosin hieman tuosta Sumarin ohjeesta mukailtu.

n.2dl punaisia linssejä

2 porkkanaa

1 pieni selleri

1pieni lanttu

pala kukkakaalia

1 paprika

1 sipuli

3 valk.sipulinkynttä

2 tkl tomaattimurskaa

n.1,5l vettä

desi kermaa
2 kasvisliemikuutiota
1 tl paprikajauhetta

1rkl korianterinsiemeniä
muutama laakerinlehti

2tl sambal oelek-tahnaa

Hienonna keittokasvikset tehosekoittimessa pieneksi, kuullota sipulin ja valkosipulin kanssa oliiviöljyssä kattilassa. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja tomaattimurska. Keittele hetki ja hienonna lopuksi sauvasekottimella. Lisää huuhdellut linssit, kerma ja mausteet. Anna kiehua n.20 minuuttia.


MIKÄ IHMEEN KYLVÖVIRVILÄ?

Kylvövirvilä eli linssi on erityisesti Intiassa paljon käytetty kasvi. Olisiko syynä ruoka-aineen korkea ravintoarvo ja hinta – ainakin Suomessa linssi on nimittäin halpa raaka-aine. Mielenkiintoinen fakta linsseistä liittyy nimeen. Wikipedian mukaan optisten linssien nimi juontaa juurensa juuri linssikasvista, sillä optisten linssien poikkileikkaus muistuttaa huomattavasti linssin jyvää. Samanlainen esimerkki löytyy lähinnä 1990-luvun puhelinklassikosta, banaanista.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Sitruunainen jogurtti-kanapasta





















3 kananrintafilettä

3 kevätsipulia

2 valkosipulinkynttä
noin 2dl turkkilaista jogurttia
1/4 sitruunan mehu
1/4 sitruunan kuori (raastettuna)
tuoretta basilikaa
loraus valkoviiniä
suolaa
mustapippuria

Laita vesi pastakattilaan kiehumaan. Leikkaa kana paloiksi, viipaloi sipuli ja murskaa valkosipuli. Kaada lämpimälle pannulle loraus oliiviöljyä ja kuullota hetki sipuleita. Ota sipulit pois ja paista kana. Laita tässä vaiheessa pasta kiehuvaan veteen runsaan suolan kera. Lisää sipulit kanojen joukkoon paiston loppuvaiheessa. Kun kana ja sipulit ovat ruskistuneet, kaada päälle loraus valkoviiniä ja ripottele joukkoon suolaa ja pippuria. Anna alkoholin haihtua ja siirrä pannu levyltä pois. Kun pasta on valmis, valuta vedet pois ja siirrä pasta takaisin kattilaan. Lisää loraus oliiviöljyä, n.2dl jogurttia, sitruunamehua, silputtua basilikaa sekä sitruunaraastetta. Sekoita hyvin. Annostele pasta lautasille ja asettele paistetut kanapalat sekä sipulit päälle.

ASIAA BAKTEEREISTA
Wikipedian mukaan jogurttia on syöty nykyisen Turkin alueella jo ainakin 4500 vuotta. Jogurtti valmistetaan Lactobacillus bulgaricus -bakteerilla, jonka tunnisti tieteellisesti ensimmäisen kerran bulgarialainen lääkäri Stamen Grigorov vuonna 1905. Nykyään jogurttibakteereja tuotetaan Japanissa, Yhdysvalloissa sekä Euroopassa. Bulgarianjogurtin bakteeri valmistetaan edelleen Bulgariasta tuodulla hapatteella. Suurin arvoitus lienee kuitenkin liittyvän Lindahls Mejerin Turkisk -jogurttipurkin viiksekkään herran henkilöllisyyteen...

Punajuuri-aurajuustosalaatti


2 punajuurta

1 pkt Auraa
romainesalaattia
jääsalaattia
kurkkua
punasipulia
balsamicoa
soijaa
pippuria
hunajaa
parsaa
oliiviöljyä
paahdettuja kurpitsansiemeniä

Marinoi ensin sipulit balsamicolla:

1.leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi
2.laita astiaan ja kaada päälle paljon balsamicoa, muutama loraus hunajaa, loraus soijaa ja hyppysellinen pippuria. Sekoita, maista marinadiainesten suhteet ja anna maustua.

Tämän jälkeen laita punajuuret höyrystymään/keittymään:
1. kuori punajuuret ja pilko n. 4 osaan
2. keitä punajuuria vähäisessä vedessä noin 30min (vesi ei siis peitä punajuuria kokonaan) 3. valuta vesi pois, huuhtele punajuuret kylmällä vedellä ja leikkaa sopiviksi paloiksi.

Kun punajuuret ovat kiehuneet, valmista parsa:
1. kuori tankoparsa ja leikkaa puumainen osa pois 2. paista hyvin kuumassa pannussa oliiviöljyssä n. 5min.

Sitten itse salaattiin:
Valmista perussalaattipeti romaine- ja jääsalaatista sekä kurkusta. Ripottele päälle oliiviöljyä. Laita salaatti lautaselle, asettele kypsät punajuuret, paistetut parsat sekä hyvät viipaleet Auraa salaattipedin päälle. Lisää balsamicopunasipuli sekä pannulla paahdettuja, suolattuja kurpitsansiemeniä. Nauti!

MMMM...MATOJUUSTOA!
Vanhin tunnettu sinihomejuusto, Roquefort, tulee eteläisestä Ranskasta Averyonin lähiympäristöstä. Hurjin eurooppalainen juusto tulee kuitenkin Sardiniasta, jossa pecorinosta mädättämällä valmistettuun juustoon lisätään juustokärpästen toukkia rasvojen hajottamiseksi. Casu marzu -nimellä kulkevaa toukkajuustoa saa turvallisuusriskin takia enää vain tiskin alta. Brittiläinen tv-kokki Gordon Ramsay pääsi (vai joutui?) kuitenkin maistamaan tätä italialaista makuelämystä.
..

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Tomaatti-mascarponekastike pastalle


1 tlk luomutomaattimurskaa
pari valkosipulinkynttä
vähän sipulia
basilikaa
pari kunnon kukkurallista mascarponejuustoa

Paista sipuli pannulla, lisää valkosipuli. Laita mukaan tomaattikastike ja basilika. Anna hautua hetki. Lisää mascapone ja hauduttele. Lisää pannulle keitetty spagetti ja sekoita. Nauti päälle raastetun parmesanin kera.

MIHIN AIKA KATOAA?
Kyseinen resepti toimii erityisesti kiireiselle kokkaajalle. Mihin kaikki aika kuitenkaan katoaa? Vaikka Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan suomalaisten vapaa-aika on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt kahdella tunnilla, tuntuu että vuorokauteen tarvitaan ainakin muutama lisätunti. Vapaa-ajan määrittely on toisaalta nykyään yhä vaikeampaa, sillä töiden jälkeen tekemistä riittää myös kotona. Toisaalta vapaa-ajan puuhastelu on toisille työtä, sillä esimerkiksi ruoanlaitto katsotaan kotityöksi. Fakta ja Farfalle kokevat ruoanlaiton lähinnä harrastukseksi, tosin rehellisyyden nimissä myönnämme turvautuvamme myös Uncle Ben'sin Tikka Masalaan.

Kukkoa viinissä


Ohje on muokattu Denise's Kitchenin sekä Nigel Slaterin ohjeista.
3 kananrintafilettä
1 porkkana
4 sientä
1 sellerin varsi
2 kevätsipulia
5 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1tl kanelijauhetta
hyppysellinen mustapippuria
n.2,5 dl kanalientä
2-3 lasillista punaviiniä
laakerinlehtiä
tuoretta basilikaa

Laita uuni 200 asteeseen. Leikkaa rintafileet, porkkana, sipuli ja sienet suurehkoiksi palasiksi. Leikkaa selleri ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Sekoita laakeassa astiassa jauho, suola, kaneli ja mustapippuri. Pyöritä kanapalat kevyesti jauhoseoksessa. Ruskista kanapalat kullankeltaisiksi voissa ja oliiviöljyssä valurautapannulla. Ota kanat pois, lisää viipaloitu valkosipuli, lohkottu sipuli sekä selleri. Paista hetki ja lisää porkkanat sekä sienet. Vihannesten hieman pehmennyttyä, lisää kanaviipaleet, punaviini sekä kanaliemi. Laita uuniin ilman kantta 30min, jonka jälkeen laita päälle kansi ja anna hautua vielä 15-30min.

KUMPI TULI ENSIN?
Vaikka alkuperäinen ohje sisältää nimensä mukaisesti kukkoa, katsotaan hetki tämän reseptin pääraaka-aineen eli kanan historiaa. Nykyään tuntemamme kesykanat polveutuvat Kaakkois-Aasian viidakkokanoista. Eurooppaan kana saapui noin vuonna 500 eaa, joskin eläimellä oli pitkään lähinnä urheilullista ja uskonnollista arvoa. Nykyään kanaa paitsi syödään myös hoivataan. Image -lehden (6-7/2009) artikkeli citykanoista pureutui yhdysvaltalaiseen lemmikkikanailmiöön. Sen mukaan kanat ovat suurin hipsterihitti sitten ensimmäisen iPod-mallin

Vihreämpi mozzarellasalaatti


erilaisia salaatteja
puolikas kesäkurpitsa
1 avokado
1 mozzarella
1 tuore punainen chili
kurkkua
1 kynsi valkosipulia
muutama rkl sitruunanmehua
oliiviöljyä
kesäkurpitsan siemeniä
suolaa

Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä. Marinoi palat oliiviöljyssä, sitruunamehussa, murskatussa valkosipulissa ja paloitellussa chilissä. Paahda kesäkurpitsan siemeniä pannulla, lisää hieman suolaa. Kokoa kesäkurpitsan marinoituessa salaattipeti salaateista, avokadosta ja kurkusta. Paista kesäkurpitsat ilman marinadia pannulla. Asettele paistetut kesäkurpitsat salaattipedille, revi päälle mozzarellaa ja kaada päälle marinadi sekä ripottele päälle hieman suolaa maun mukaan. Lisää paahdetut kesäkurpitsan siemenet.

PUHVELIA SARVISTA
Mozzarella di Bufala eli puhvelimozzarella valmistetaan nimensä mukaisesti puhvelin maidosta. Halvempi mozzarella sen sijaan tehdään lehmänmaidosta, joka vaikuttaa juuston koostumukseen. Puhvelimozzarella on pehmeämpää, maukkaampaa ja - valitettavasti - myös kalliimpaa. Buffalomozzarellaa valmistetaan Italiassa noin 33, 000 tonnia vuodessa.

Espanjalainen munakas


Ohje Jennifer Donovanin Brunssi -kirjasta.
5 munaa
1 punainen paprika
2-4 Chorizoa (koosta riippuen)
5 pientä perunaa (uusia)
100g Manchegojuustoa
Tuoretta basilikaa
Suolaa ja pippuria
Oliiviöljyä

Pelastaudu lauantaiaamuna potentiaaliselta pahoinvoinnilta kuuntelemalla tulehtuneita makuhermojasi, jotka neuvovat siirtymään pikimmiten Hakaniemen halliin.Perille päästyäsi flirttaile aikasi Lentävän lehmän juustotiskin antimille ja poimi mukaasi rehellinen köntsä voimakkaan makuista manchegoa (itselleni tarttui 9 kuukautinen siivu hyvyyttä).
Kilpailuta mielessäsi Reinin lihan hieman paksummat pirulaiset Hakkaraisen ohuempien chorizojen kanssa. Päätöksen tehtyäsi sorru ottamaan muutama pötkylä extraa. Palaa kotiin, ja huomaa basilikan unohtuneen.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Grillaa halkaistua paprikaa uunissa noin. 15min. Kalttaa jäähtyneet paprika siivut ja kuutioi.
Paista chorizosiivuja uuninkestävässä pannussa. (Tavallisen paistinpannun voi laittaa uuniin kun folioit kahvan!) Siirrä makkarasiivut syrjään ja paista kuutioituja perunoita kunnes ne pehmenevät. Laita chorizot takas pannuun ja lisää paprikat ja basilika.
Sekoita munat ja juustoraaste keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos pannulle ja anna hautua hetki miedolla lämmöllä, kunnes matsku kiinteytyy. Laita paistinpannu uuniin ja grillaa munakas kypsäksi ja ruskistuneeksi. Imaile!

VÄLTÄ VÄIJYTYS MUNAKKAALLA

Ensimmäinen maininta perunamunakkaasta tai espanjalaisesta munakkaasta löytyy vuodelta 1817. Eräån legandan mukaan tortillan keksi Tómas de Zumalacarregui Bilbaon miehityksen aikana. Totta tai ei, munakas kyllä pelastaa ainakin dagen efter -väijytykseen joutuneen juhlijan.


Vuohenjuusto-aurinkokuivattutomaattipizza


Tee ensin pohja ja tomaattikastike:
Pizzapohja:

1,5dl vettä

15g tuorehiivaa / 1/2 pussia kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
n.3dl durumjauhoja
Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Sekota joukkoon jauhot ja lopuksi oliiviöljy.
Anna taikinan kohota n. 30 min liinan alla.

Tomaattikastike (tämä ohje kahteen pizzaan eli kaksinkertaista taikinaohjeen määrät!)

1tlk tomaattimurskaa
1prk tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta basilikaa
sipulia
2 kynttä valkosipulia
mustapippuria
oliiviöljyä
suolaa
sokeria
Kuullotta sipuli runsaassa oliiviöljyssä. Laitan sekaan tomaattimurska ja -pyre. Lisää valkosipuli, basilika ja mausteet. Anna hautua ainakin puolituntia ja maista suolan sekä sokerin määrä, korjaa tarvittaessa.


Näin teet pizzan:

Muotoile taikinasta pizza. Lisää päälle tomaattikastike ja aurinkokuivatut tomaatit. Paista uunissa 300C n. 7 min (laita uuninpohjalle uuninkestävä vedellä täytetty astia). Ota pizza pois ja lisää mozzarellajuustoraastetta sekä vuohenjuustoa. Paista vielä niin kauan kunnes vuohenjuusto hieman tummuu..Ota pois uunista ja lisää päälle rucola.


SÄILYVIÄ KANSANPERINTEITÄ

Aurinkokuivattujen tomaattien tarina lähtee mistäpä muualtakaan kuin Italiasta. Kaiken taustalla on säilytys, sillä tomaatteja kuivattiin talven varalle talojen tiilikatoilla. Ruokien huono säilyvyys on synnyttänyt myös muita kuuluisia sekä herkullisia reseptejä. Kuuluisin säilytykseen perustuva suomalainen tuote on varmasti kalakukko. Myös kalakukon muotoilulla on oma tarkoituksensa - kompakti paketti on helppo kuljettaa paikasta toiseen.