sunnuntai 23. elokuuta 2009

Punaherukkapiiras


Osallistuimme ensimmäistä kertaa ruokablogihaasteeseen ja kilpailuruoan jäljiltä jäi jääkaapiimme annos punaherukoita. Päätimmekin tehdä marjoista piirakan ja tässä lopputulos. Hyvää oli eli kannattaa kokeilla jos pitää hieman kirpeämmistä makeista piiraista. Ohje löytyi googlaamalla Voimahali-foorumilta. Vaihdoin vinkin mukaisesti raparperin punaherukoihin.

150 gr voita tai margariinia
1 dl kidesokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Paista 8-10 minuuttia 200 asteessa.
Täyte:
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
punaherukoita
Sekoita ainekset, mutta vain 2/3 punaherukoista. Kaada seos paistetun piirakan päälle, ripottele päälle jäljelle jääneet punaherukat ja jatka paistoa vielä 20 minuuttia.


TERVEYSHERKKU
Vaikka todellisena terveysmarjana pidetään mustaherukkaa, ei punaherukka kalpene tummemman lajikkeen rinnalla. Punaherukan sanotaan alentavan kuumetta, lisäävän ruokahalua ja parantavan ruoansulatusta, mutta varmaa on vain se, että marja sisältää erittäin korkeat määrät hyväksi todistettua C-vitamiinia. Viimeisimmän tiedon mukaan C-vitamiini ei tosin paranna flunssaa, mutta kaikki kyllä tietävät kuinka hyvältä kuuma viinimarjamehu kuumeessa maistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti