lauantai 15. elokuuta 2009

Flow-festivaali: kuratoitua ruokaa


Helsingin Suvilahdessa eilen alkanut Flow-festivaali todisti jälleen kerran, että Helsinkiin mahtuu yleisöä, joka arvostaa laatua niin musiikissaan kuin ruoassaan. Vaikka ainakin Aamulehdessä ilmestynyt juttu väittää kesäjuhlien suosikkiruokien olevan lihakeitto ja paella, rohkenee Flown yli kymmentuhansinen yleisö olla selvästi eri mieltä – hyvä niin!

Mielenkiintoiseksi Flow'n ruokatarjonnan tekee se yksityiskohta, että tänä vuonna festivaalin ruokavalikoima on kuratoitu Kuurnan ja Ateljé Finnen omistajan Antto Melasniemen joh
dosta. Kun festivaali lähtee suunnittelemaan ruokatarjontaan oman kuraattorin avulla, voi ruoka-annoksilta odottaa jo laatua ja lähdimmekin maistelemaan Flow'n tarjontaa suurin odotuksin.


Festarialueella ruokaa tarjoilee yhteensä neljä ravintolaa (Grotesk, Makutakuu,
Raku Ya, Elokuvamuonitus Nakki ja Nolla), mutta perjantaina ehdimme testata ravintoloista vain kahta jälkimmäistä. Saavuttuamme paikalle etsimme käsiimme heti Nakin myyntipisteen, sillä makunystyrämme muistivat edelleen viime vuoden uskomattoman hyvät lihapullat. Lihapullia löytyi edelleen Nakin listalta, mutta hienoikseksi pettymykseksi lihapullien kastike oli vaihtunut tulisesta intilaisesta miedompaan espanjalaiseen. Lihapullat olivat kyllä hyviä, mutta eivät valitettavasti yltäneet viime vuoden suoritukseen, joka ajoi tämän pariskunnan vierailemaan Nakin tiskillä useamman kerran.


Selvästi suositun Elokuvamuonitus Nakin ruokavastaava Sami oli kuitenkin yhtä ystävällinen kuin tiskin muu porukka ja ehti vastata nopeasti Fakta & Farfallen kysymyksiin. Samin mukaan Flow'n ruokatarjoilun suunnitteleminen lähtee kolmesta asiasta: mausta, hinnasta ja volyymistä. "Parhaassa tapauksessa myymme viikonlopun aikana noin 5000 annosta. Se asettaa paineet myös ruoan valmistukselle. Lihapulla-annos on koettu hyväksi ratkaisuksi, sillä sitä voi valmistaa kerralla paljon kustannusten pysyessä suhteellisen halvalla", Sami totesi. Nakin lihapulla-annos olikin hinnaltaan muiden ravintoloiden aterioita halvempi ja omasta mielestämme myös hinta-laatusuhteeltaan eilisistä annoksista paras.


Toinen perjantaina maistettu annos tuli ehkäpä paremmin baarina tunnetulta Nollalta. Juuri ennen Vampire Weekendiä nautittu klubileipä osoittautui meheväksi annokseksi, vaikka raaka-aineet olivat ymmärrettävistä syistä pöytään päästyämme jo kylmiä. Klubileipä perunalastuineen oli kuitenkin tarpeeksi tukeva ateria pitämään nälkää loitolla koko loppuillan, vaikka 10€ hinta oli ehkä hieman liioiteltu. Toisaalta Flow'ssa on jo asennoitunut laittamaan ruokaan rahaa, sillä mitä festaritarjoiluun tulee: rahalla saa laatua!


Tänään Fakta & Farfalle suuntaa matkansa jälleen kohti Suvilahtea, jossa odottaa ainakin Groteskin täytetyt leivät, Makutakuun luomukaritsan jauhelihapihvit ja mahdollisesti myös jo eilen houkutellut shamppanjabaari! Flow'n koko ruokatarjontaan voit tutustua täältä.

4 kommenttia:

  1. Kävitkö sattumalta Rakun tiskillä? Ravintola tarjoaa Etelärannassa ehkä kaupungin parasta sushia, mutta nyt ole menty metsään, ja pahasti. Kylmän riisi-porkkana-herne mössön päällä oli kolme lohiviipaletta. Yksi viipaleistani oli paksu möllykkä ja riisimössö oli hirveän makuista. Kuin yläasteen riisilisuke, ja ne herneet ja porkkanat maisuivat pahoille! Wasabia ei laisinkaan ja soijaa sai kaataa "sushin" päälle kannusta, jolloin se jäi lillumaan koko komistuksen alle. Aivan täysin ala-arvoinen suoritus, ja annoksen hinta 13 €. Ei todellakaan sen arvoista. Teki mieli käydä heittämässä riisimössö takaisin tiskille ja vaatia rahat takaisin. Jostain syystä, kaiketi iloinen festarimieli, olin kuitenkin hiljaa ja popsin epäuskoisella fiiliksellä annoksen suihin.

    VastaaPoista
  2. Itse söin viime vuoden tapaan pelkästään Nakin kojulla. Skidisti pettyneenä sai lapata ruokaa, jonka laatu vielä vaihteli päivittäin. Hintaakin oli vähän liikaa, jos ja kun kerran materiaaleissa on alettu karsimaan.

    Mutta mieluusti maksaakin vähän enemmän ettei tarvi vetää sitä perus paellaa ja parilalla tehtyjä ranskalaisia (jotka salettiin maksaisi vain euron pari vähemmän). Silti ei saisi tehdä liikaa kompromissejä!

    Näin tuon 'sushin' ohikulkijan kädessä ja ajatuksissa kävi kanssa että mitä ihmettä.

    Eli toisin sanoen vähän huonommat setit kun aiempina vuosina. Harmi, sillä luksus sapuskasta ja musiikista tämä festari on juuri tunnettu.

    VastaaPoista
  3. Kaisa: Tuosta "sushiannoksesta" saimme kuulle PALJON negatiivista palautetta ja kyllähän se näytti tosi ankealta. Palautetta vaan Flow'lle:

    http://spreadsheets.google.com/embeddedform?key=0AlBYLiuEC-0KdDZqaGJUaEEyd0tITWplSjhSbFBsSlE

    Anonyymi: Nakin lihapullat olivat tosiaan hieno pettymys, sillä viime vuoden pullat olivat tajunnan räjäyttäviä. Noh ehkäpä seuraavana vuonna taas vanhalla reseptillä? Kuten yllä mainitsin, kannattaa ehdottomasti antaa palautetta festarijärkkäreille!

    VastaaPoista
  4. En kyllä löydä tuolta Flow'n sivulta mitään infoa koko ruokatarjonnasta tai edes osasta, enkö vaan osaa katsoa? Olisi ollut kiva etukäteen tutkia, mitä on tarjolla - näin ollen jäi tungoksessa vähän epäselväksi, mitä ja kenen ruokaa missäkin kojussa myytiin. Enemmänkin valinnanvaraa olisi saanut olla, ja toistaiseksi jäivät ruuat testaamatta. Ehkä huomenna, jos päivänvalossa vaikka erottuisivat kojujen nimetkin...

    VastaaPoista