tiistai 4. elokuuta 2009

Paras vohveliohje






















Vohvelit maistuvat kaikille ja vohvelireseptistä on monta versiota. Tämä on kuitenkin oikeasti paras ja sen salaisuus piilee kermaviilissä!

2dl kermaviiliä
2 munaa
2dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
150g voita
1tl leivinjauhetta,
n.2 tl vaniliinisokeria
ripaus suolaa

Sekoita leivinjauhe ja vaniliinisokeri jauhoihin. Vatkaa kattilassa munat, lisää maito, kermaviili ja jauhot. Sulata voi vesihauteessa, lisää taikinaan ja sekoita. Anna levätä ainakin puoli tuntia jääkaapissa. Paista levänneestä taikinasta vohveleita vohvelipannulla.

HYVÄ VOHVELI, PAHEMPI MIELI?
Vohvelit on tunnettu Euroopassa jo keskiajalta lähtien. Herkun suosiosta jo tuolloin kertovat erilaiset vohvelisäännökset. Keskiaikaisissa kaupungeissa vohvelimyyjät eivät esimerkiksi saaneet myydä vohveleita kirkon edessä pyhimyksille omistettujen päivien tai muiden uskonnollisten tapahtumien aikaan. Vohvelikojujen keskinäinen kilpailu johti lopulta myös siihen, että Ranskan kuningas Kaarle XI joutu asettamaan säädöksen, jonka mukaan kojujen tuli olla tietyn etäisyyden päässä toisistaan. Vohveleiden ystävänä voi vain ihmetellä, miten hyvästä ruoasta syntyi näin kova kiista...

13 kommenttia:

  1. Hyvän vohveliohjeen resepti onkin ollut hakusessa, joten kiitos tästä! Menee kokeiluun saman tien.

    VastaaPoista
  2. Juu kannattaa testata :) Resepti löytyi vanhempien yli parikymmentä vuotta sitten kirjoittamasta lappusesta ja toimii!

    VastaaPoista
  3. Mä pistin smetanaa kermaviilin tilalle. On pakko mainita, että en suostu syömään enää mitään muuta. Koskaan.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kokke:

    Hieno juttu että resepti toimii! Veikkaan että salaisuus piilee yhden ainesosan happamuudessa eli pitää testata myös tuota smetanaa joskus :)

    VastaaPoista
  5. Uuh, mun on kyllä joku kerta pakko tulla kylään vohvelikahveille, kun näistä on ollut niin monesti puhetta :)

    Teidän blogi on ihan huippu!

    VastaaPoista
  6. Nakkipiffit on parempii.

    VastaaPoista
  7. OK, tässä tulee. En ole tekijä, suora lainaus itse kokilta.

    Nakkipiffit

    500g Popsi Iso Viitonen
    2 pientä sipulia
    2 teelusikallista valkosipulijauhetta
    1/3 osaa purkista tomaattimurskaa
    2-3 ruokalusikallista korppujauhoja
    1 kananmuna
    2dl kermaviiliä

    soosiin

    Suosittelen 2dl kermaviiliä ja valkosipuli-dippijauhepussia, sekoita ja nauti piffien päällä ja pidä nuudelit al dente.

    VastaaPoista
  8. Ja Voja, voja! Nyt voi naattia!

    VastaaPoista
  9. Brenkkua ja nakkipiffejä, oioi.

    VastaaPoista
  10. Saisiko tänne sivuille vohveli-Jannen version nakkipiffeistä?

    VastaaPoista
  11. Hyvä idea! Vohveli-Janne voisi tehdä jonkun gurmee version nakkipiffeistä.

    Ps. Hopea ei ole häpeä

    VastaaPoista