maanantai 16. elokuuta 2010

Flow Festival: viikonlopun ruokaherkut

Huhhuh. Flow meni ja arki tuli, mutta mikä viikonloppu se olikaan! Lauantai alkoi hieman *krhm* väsyneissä merkeissä ja festarialueelle pääsimme vasta kuuden aikaan... Sitä ennen ihmeteltiin rikkoutunutta peiliä ja taiteltiin mehutölkistä toimiva festarikaiutin. Ohjeet tulossa! Tai sitten ei...

Festarialueelle päästyämme parkkeerasimme Smirnoff Blackin -yläkertabaariin, jonka näkymät ja erinomaiset mojitot siivittivät yllättävän pätevää Robynin keikkaa. Baaria ei kuitenkaan oltu varustettu vessalla (jonoista päätellen hyvä idea, nyt baariin pääsi edes joskus!), joten loppukeikka meni maankamaralla oleskellessa. Ei haitannut, sillä tuttuja näkyi ja tunnelma oli loistava!

Lauantain ensimmäiseksi ruoaksi valikoitui Nakin hodarit ja lihapiirakka. M.I.A- ja Villalobos-nakkisämpylät toimivat täytteineen, mutta lihapiirakka oli pettymys! Fakta joutui jopa kysymään oliko piirakasta jäänyt lihatäyte, mutta kuulemma se löytyi "kaivamalla". Juu, olihan sitä korkeintaan yksi teelusikallinen... Noh, ehkä oma piirakka oli maanantaikappale, sillä aika moni veteli niitä tyytyväisinä (?).

Lihapiirakan aiheuttama pettymys korjaantui kuitenkin M.A.T:n tiskillä. Punaviinissä kypsytetty lammaspata ja uunijuurekset olivat lähes täydellistä festariruokaa. Hintaakin annoksella oli, mutta laadusta pitää maksaa.


Lammaspadan voimin jaksoimmekin reivata M.I.A:a ja huutaa kurkku suorana Major Lazerin tahtiin. Näkikö kukaan muu tuota ehkä-maailman-hulluinta-ja-sekopäisintä keikkaa? Huhhuh. Nyt on kaikki nähty!

Sunnuntai alkoi viikonlopun toisella Flow-brunssilla - kiitos Ilkka! Sitä tarvittiinkin, sillä alueella ei nälkä näyttänyt taittuvan millään. Väsymyksestä selvittyä oli haettava Umeshun sushisetti, joka oli erittäin toimiva kokonaisuus ja huomattavasti parempi kuin viime vuoden sushitarjonta. Varsinkin grillilohi oli i-h-a-n-a-a!

Konono No.1:n soidessa taustalla oli taas uuden ruoan aika ja tällä kertaa lautaselle valikoitui Groteskin katkarapu-nuudelisalaatti. Ihanan raikasta ja rapeaa - tätä pitää tehdä kotonakin! Farfalle sen sijaan maistoi Tamarinin thairuokia, jotka myös toimivat hyvin. Jälkkäriksi nautittiin Ben & Jerrysin jäätelöä - nam!

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli taas mahtava viikonloppu! Muihin suomalaisiin festareihin verrattuna olivat kaikki ruoat erinomaisia, mutta jos jotain pitäisi parantaa niin tarjontaan olisi mahtavaa saada lisää maailman makuja - esimerkiksi etiopilaista! Jos viikonlopun parhaita ruokapaloja pitää vielä listata niin mieleen jäivät Umeshu, M.A.T ja Grotesk. Juomapuolella vei Smirnoff-baari voiton Lansonista. Ensi vuonna uudestaan!

P.S. Illalla lisää festareiden fiilistelykuvia! Niitä on paljon...

4 kommenttia:

  1. Hahaa, Major Lazer oli niiiin kova! Omar Souleymanista puhumattakaan. Ja siihen vielä päälle M.I.A. ja The XX niin siinähän ne parhaat olikin!

    Mun suurin haave oli maistaa vegelihistä festareiden aikana mutta sitten päädyinkin vähän työhommiin ja sain muonitusta "talon" puolesta niin jäi Nakin koju käymättä. No mutta, jos vegeversio oli yhtä niukkatäytteinen niin ei harmita enää. Vois kyllä joskus testata tehdä itse!

    VastaaPoista
  2. Purkkikaijutin kiinnostaa! Ohjeita inboxiin thnx

    t.Anapanda

    VastaaPoista
  3. Mazor Lazer oli kyllä tajunnanräjäyttävä! :)

    VastaaPoista
  4. Jytis: Et siis missanut mitään :) Mutta jos joskus teet itse niin muista pistää ohje!!

    Anapanda: Katso uudet kuvat, niissä ohjetta kerrakseen ;)

    Anonyymi: Jep!

    VastaaPoista