Emme ole kumpikaan oluen asiantuntijoita, mutta lauantaina kaupasta mukaan tarttunut Prykmestar Vehnä teki pysyvän vaikutuksen makunystyröihin. Uudesssakaupungissa pantu olut on noviisin kuvailujen mukaan "hedelmäisen raikas janonsammuttaja". Kiitosta saa myös pullon ja etiketin konstailematon yksinkertaisuus sekä pulloon printattu oluen kaato-ohje. Pienpanimolta löytyy muuten myös Vakka-Suomen PanimonIS:n testissä voiton vienyt Savukataja-olut. Panimo ottaa vastaan vieraita ja alle 10 hengen ryhmän maistelusessioista veloitetaan 100€. Olisiko nyt aika suunnata suu kohti Uuttakaupunkia?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. lokakuuta 2010
Prykmestar
Emme ole kumpikaan oluen asiantuntijoita, mutta lauantaina kaupasta mukaan tarttunut Prykmestar Vehnä teki pysyvän vaikutuksen makunystyröihin. Uudesssakaupungissa pantu olut on noviisin kuvailujen mukaan "hedelmäisen raikas janonsammuttaja". Kiitosta saa myös pullon ja etiketin konstailematon yksinkertaisuus sekä pulloon printattu oluen kaato-ohje. Pienpanimolta löytyy muuten myös Vakka-Suomen PanimonIS:n testissä voiton vienyt Savukataja-olut. Panimo ottaa vastaan vieraita ja alle 10 hengen ryhmän maistelusessioista veloitetaan 100€. Olisiko nyt aika suunnata suu kohti Uuttakaupunkia?
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Testissä: Raikastamon luomuomenamehu

Periaatteessa ei, sillä mehu on tosi hyvää ja makuero tavalliseen mehuun on valtava. Toisaalta kyllä, sillä mehu oli ainakin tämän maistelijan mukaan täysin samaa kamaa kuin Valion Luomuomenamehu - puolet kalliimmalla hinnalla. Toisaalta on kiva juttu saada luomuomenamehua myös pienemmissä "eväspulloissa", jolloin mehulla voi korvata limut tai muut lisäainejuomat. On myös ihan hyvä juttu, että luomuakin osataan viedä eteenpäin tyylillä: pullo on värimaailmaansa myöten hieno pakkaus! Plussaa siis mausta ja designista, miinusta kalliista hinnasta. Kaikkea ei voi saada?
(Kuva: Raikastamo)
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Mansikkadaiquri
vaaleaa rommia
tuoreita mansikoita
sitruunamehua
jäämurskaa
(minttua - huom: ei kuulu "oikeaan" mansikkadaiquriin, mutta toimii hyvin!)
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Maista suhteet kunnes drinkki on ns. hyvää. Kaada lasiin ja nauti!
torstai 20. toukokuuta 2010
Homemade Lemonade

1 sitruunan mehu (tai enemmän/vähemmän riippuen makutoiveista)
kourallinen tuoretta minttua
2-4 rkl tomusokeria
Purista kannuun sitruunanmehu ja lisää sokeria maun mukaan. Sekoita ja sulata sokeri sitruunamehuun. Kaada päälle kylmää vettä, lisää tuoretta minttua (,puristetut sitruunapalat) ja sekoita. Tarjoile jääkylmänä jääpalojen kera. Nam!
NIPPELITIETOA SITRUUNAJUOMASTA
Vaikka lemonade mielletään perinteiseksi amerikkaiseksi juomaksi, ulottuu sen historia Lähi-Itään. Ensimmäinen kirjoitettu todiste sitruunajuomasta löytyy muinaisen Egyptin ajoilta, persialaisen runoilijan ja matkaajan Nasir-i-Khusrawin kirjoituksista. Muinaiset kirjoitukset osoittavat, että aikoinaan egyptiläiset maanviljelijät virvoittivat itseään nauttimalla viikunoista, hunajasta ja sitruunasta tehtyä juomaa. Myöhemmin sitruuna levisi myös Eurooppaan ja sitä kautta Yhdysvaltoihin. Nykyään sitruunajuomat eli lemonadet lajitellaan kolmeen eri laatuun: kirkkaaseen (sitruunaa ja vettä), sameaan (sitruunaa, sokeria ja vettä) ja kuplivaan (sitruunaa, sokeria ja hiilihapotettua vettä). Huolimatta tekotavasta on juoma paras ja helpoin kesäpäivän juoma. Aikuisille juoma maistuu myös drinkkinä kun kannuun lisätään pieni annos vodkaa...
lauantai 30. tammikuuta 2010
Merta edemmäs makkaralle



Omenaglögi:
3,5dl omenamehua
1,5 dl vaaleaa rommia
1 kanelitanko
puolikas pussillinen glögimaustetta
loraus sitruunamehua
Kiehauta omenamehu mausteineen. Lisää rommi ja purista mukaan sitruunamehua. Siivilöi juoma termospulloon.
Minttukaakao:
5dl maitoa
kaakaojauhetta
minttuviinaa
Kuumenna maito, lisää kaakaojauhe ja sekoita. Lisää minttuviinaa. Lisää minttuviina, sillä ensimmäisellä kerralla et kuitenkaan laittanut tarpeeksi. Nauti esimerkiksi nuotiolla paahdettujen vaahtokarkkien kera.
MITEN SEURASAAREEN?
Seurasaareen pääset suoraan jäitä pitkin kävelemällä tai keskustasta bussilla numero 24. Saaren juhlakentällä sijaitseva kioski on avoinna viikonloppuisin ja sen aukiololoaikoina on vierailijoilla mahdollisuus käyttää saaren puugrilliä. Vierailijat sytyttävät grillin itse eli tulitikut mukaan! Matkaan kannattaa pakata myös ylimääräinen villapaita tai -viltti, sillä pysähdyttäessä tulee helposti kylmä. Jos makkara ei maistu tai haluaa nauttia kuumia juomia sisätiloissa suosittelemme vierailemaan Villa Angelicassa.
Seurasaareen pääset suoraan jäitä pitkin kävelemällä tai keskustasta bussilla numero 24. Saaren juhlakentällä sijaitseva kioski on avoinna viikonloppuisin ja sen aukiololoaikoina on vierailijoilla mahdollisuus käyttää saaren puugrilliä. Vierailijat sytyttävät grillin itse eli tulitikut mukaan! Matkaan kannattaa pakata myös ylimääräinen villapaita tai -viltti, sillä pysähdyttäessä tulee helposti kylmä. Jos makkara ei maistu tai haluaa nauttia kuumia juomia sisätiloissa suosittelemme vierailemaan Villa Angelicassa.
torstai 31. joulukuuta 2009
Halpaa samppanjaa myös Suomesta!

HAUSKAA UUTTA VUOTTA!
T. Fakta & Farfalle
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Glögiä ja joululauluja

1 pkt Marlin valmista glögimehua
1 dl vodkaa
1/2 pl punaviiniä (esim. Il Papavero käy hyvin)
rusinoita
manteleita
Laita nesteet kattilaan, lämmitä mutta älä anna kiehua! Tarjoile rusinoiden ja manteleiden kera.
P.S. Ruokaisista joululahjoista tulossa listaa ja ohjeita lähiaikoina!
MAAILMAN KAUNEIN JOULULAULU
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mut ylhäällä orressa vielä on vain
se häkki mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan!
Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah' tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sä siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.
(Sylvian joululaulu (Youtube), sanat: Zacharias Topelius, musiikki: Karl Collan)
(Kuva: Darvin Bell - Creative Commons)
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Herkullinen smoothie

Tämä smoothie kuuluu nykyisin Faktan päivittäiseen aamupalarepertuaariin, sillä se on a)helppo tehdä b)hyvää c)pitää nälkää loitolla pitkään. Salaisuus piilee mustaherukassa, jolla ainakin Evita-lehden mukaan on näläntunnetta loitolla pitäviä sekä napostelun tarvetta vähentäviä vaikutuksia. Totta tai ei, mustaherukka on ihan oikea superfood eli marjoja kannattaa syödä jopa pari desiä päivässä. Superfoodeihin kannattaa muutenkin tutustua, oma talviangsti on vähentynyt kun aamu lähtee käyntiin terveyssmoohtiella, kirkasvalolampun edessä paistattelemalla.
pakastettuja mustaherukoita
pakastettuja mustikoita
vettä
kourallinen siemeniä tai pähkinöitä (itse käytän auringonkukan siemeniä)
kourallinen kaurahiutaleita
jugurttia (itse käytän rasvatonta A+-jugurttia)
loraus hunajaa
Laita tehosekoittimeen (tai blenderiin) marjoja sekä loraus vettä. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää jugurtti, siemenet tai pähkinät, kaurahiutaleet sekä hunaja. Soseuta pitkään, jotta kaikki raaka-aineet sekoittuvat tasaisesti. Nauti!
BLOGIVINKKI
Tämän resepti johdannosta löytyy linkki Ylen Olotila-blogiin, jota pitää luomusta ja yleisestä "ekoilusta" kiinnostunut toimittaja Noora Shingler. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Shinglerin omaan blogiin Kemikaalicocktail, josta löytyy vinkkejä niin (oikeasti) hyvältä näyttävään ekomuotiin kuin vatsavaivojen karkottamiseen.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Flunssajuoma

Syksy on täällä taas ja niin myös kylmän viiman mukanaan tuomat flunssat. Vilustumisoireisiin suosittelemme hyvää seuraa, helppoa ruokaa ja tätä maailman parasta flunssajuomaa. Tartuttaa varmasti myös röhkivän flunssanpoikasen!
iso loraus mustaviivinimarjamehua
1 vitamiiniporetabletti
pala tuoretta inkivääriä
1 sitruunan viipale
10 tippaa Carmolis-yrttiuutetta
loraus hunajaa
tujaus rommia
2-3 kuivattua punaista chiliä
Pistä vesi kiehumaan. Laita isoon teepannuun loraus mustaviinimarjamehua, tujaus rommia, yksi vitamiiniporetabletti, pala murskattua inkivääriä, sitruunan viipale, hunajaa ja 2-3 murskattua chiliä. Kaada kuuma vesi päälle ja anna hautua muutama minuutti. Nauti!
FLUNSSAPOTILAILLE
Paha flunssa vie helposti voimat eikä silloin ole muuta mahdollisuutta kuin käpertyä vilttiin ja painua sängyn pohjalle. Kun leffat on katsottu, kirjat luettu ja lehdet koluttu, löytää myös täältä internetin puolelta mielenkiintoista selattavaa. Tässä Fakta & Farfallen parhaat blogi- ja nettisivuvinkit:
Today and Tomorrow (kiinnostavia juttuja designista graafiseen suunnitteluun)
Designboom (kiinnostavia tuotteita, sivuja ja projekteja designin ja arkkitehtuurin aloilta)
(Swim)suit issues (mielenkiintoinen muotiblogi, jossa pohditaan tyyliä, musiikkia ja kaikkea siltä väliltä)
Food and Wine (hyviä reseptejä toimivalla hakukoneella)
Youkebox (juttele kavereiden kanssa ja löydä uutta musiikkia)
Kemikaalicocktail (muoti-, kauneus- ja hyvinvointiblogi kulutuskriittisellä näkökulmalla)
Wikipedia: unusual articles (nimensä mukaisesti epätavallisia wikipedia-artikkeleita)
Curated Mag (taidetta, muotia, kulttuuria ja muotia käsittelevä verkkolehti)
Nounou de la Falaise (hauska blogi tytöstä, joka muuttaa Pariisiin)
Tilaa:
Kommentit (Atom)