lauantai 31. lokakuuta 2009

Pizzaa parmankinkulla ja parmesanilla

Yksi blogimme ensimmäisistä kirjoituksista koski vuohenjuusto-pizzaa, mutta pizzaa on samalla taikinalla tehty useaan otteeseen senkin jälkeen. Eräänä viikonloppuna herkuttelimme parmankinkku-parmesan-pizzalla. Pizzaan jos johonkin pätee muuten sanonta "less is more", sillä muutamalla täytteellä kaikki maut pääsevät oikeuksisiinsa.

Tee ensin pohja ja tomaattikastike:
Pizzapohja:
1,5dl vettä
15g tuorehiivaa / 1/2 pussia kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
n.3dl durumjauhoja
Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Sekota joukkoon jauhot ja lopuksi oliiviöljy. Anna taikinan kohota n. 30 min liinan alla.

Tomaattikastike (tämä ohje kahteen pizzaan eli kaksinkertaista taikinaohjeen määrät!)
1tlk tomaattimurskaa
1prk tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta basilikaa
sipulia
2 kynttä valkosipulia
mustapippuria
oliiviöljyä
suolaa
sokeria
Kuullotta sipuli runsaassa oliiviöljyssä. Laitan sekaan tomaattimurska ja -pyre. Lisää valkosipuli, basilika ja mausteet. Anna hautua ainakin puolituntia ja maista suolan sekä sokerin määrä, korjaa tarvittaessa.

Täyte
parmesania (esim juustohöylällä leikkattuna)
parmankinkkua
rucolaa
paahdettua valkosipulia (ohje Pastaa paahdetuilla valkosipuleilla -reseptistämme)

Näin teet pizzan:
Muotoile taikinasta pizza. Lisää päälle tomaattikastike. Paista uunissa 300C n. 7 min (laita uuninpohjalle uuninkestävä vedellä täytetty astia). Ota pizza pois ja lisää parmankinkkua. Paista vielä muutama minuutti, mutta varo, ettet polta kinkkua. Ota pois uunista ja lisää päälle rucola, parmesan ja paahdetut valkosipulit.


MITEN PARMANKINKKUA TEHDÄÄN?
Parmankinkku tehdään aina Duroc- tai Landrance-siasta. Siat teurastetaan noin 12-14 kiloisina. Haluttu paino saavutetaan ruokkimalla sikoja viljaruokavaliolla. Teurastuksen jälkeen kinkun nahka ja liha suolataan. Tämän jälkeen kinkkua roikutetaan noin viikko, jonka jälkeen ylimääräinen suola pyyhitään pois. Sen jälkeen kinkku siirretään kylmempään tilaan, jossa kinkku saa riippua seuraavat kaksi viikkoa. Riiputuksen jälkeen kinkun annetaan "levätä" noin kahdeksan viikkoa. Lepäämisen jälkeen kinkku huuhdellaan ylimääräisestä suolasta, päällystetään laardilla, suolalla ja pippurilla ja kuivataan kolme kuukautta. Lopuksi kinkku viimeistellään antamalla sen levätä pimeässä tilassa vähintään vuoden ajan.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Late night blueberry pie






















Lokakuun ruokahaasteeseen loihdimme amerikkalaisen omenapiirakan (äänestämään pääset muuten täältä), jonka taikinasta jäi pala vielä toiseen piirakkaan. Pakastimme taikinan ja eräänä pimeänä tiistai-iltana päätimme herkutella pikamustikkapiirakalla. Täytteeseen laitoimme mitä kaapista löytyi ja täytyy sanoa, että tässä keittiössä mustikkapiirakka tehdään tästä lähtien turkkilaisella jugurtilla! Sen verran hyvin nimittäin toimi...

1 piirakkapohja (omenapiirakka-reseptistä)
pussillinen pakastemustikoita
2 dl turkkilaista jugurttia
2 munaa
muutama rkl sitruunamehua (oman maun mukaan)
1tl vaniljasokeria
3 rkl sokeria

Kaulitse taikina ja siirrä se piirakkavuokaan. Pakasta täytteen tekemisen ajaksi. Vatkaa munat kulhossa, lisää jugurtti, sitruunamehu ja sokerit. Sekoita. Kaada taikinan päälle, lisää vielä mustikat ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

MUSTIKKA ON SUPERRUOKAA
Kuten smoothie-reseptissäni kerroin, lukeutuvat erilaiset suomalaiset marjat superfoodeihin eli terveysruokiin. Mustikat sisältävät valtavasti vitamiineja ja sen antioksidanttisuus on marjoista korkeimpia. Mustikka muun muassa
arantaa hiusverisuonten verenkiertoa, parantaa hämäränäköä ja alentaa silmänpainetta, edistää haavojen parantumista ja parantaa sidekudoksen joustavuutta. Kannattaa siis nauttia metsästä löytyviä superruokia!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Tortillat valkosipuli-chili-katkaravuilla

Viime postauksessa keittiömatkailimme Marokkoon. Pimeys ja liiskautuneet lehdet eivät ole kadonneet mihinkään, joten tällä kertaa liikuimme Meksikoon asti. Tämä tortilla-ateria vie texmexin uudelle asteelle ja ruoka on raikasta, mutta maistuvaa! Huom: tätä ruokaa ei kannata tehdä ilman kaikkia ainesosia, makuyhdistelmä on nimittäin tälläisenään täydellinen!



pussi isoja pakastekatkarapuja

1 punainen chili viipaloituna

4 valkosipulinkynttä viipaloituna

vehnätortilloja

tuoretta korianteria

limelohkoja

tuoretta tomaatti pilkottuna

salsaa (La Costeña)

avokadoa viipaleina



Paloittele tomaatit, viipaloi avokadot, pilko korianteri ja limet. Laita pieniin tarjoiluastioihin. Laita pannulle hieman oliiviöljyä ja voita. Lisää viipaloitu valkosipuli ja punainen chili, anna hautua muutama minuutti. Lisää katkaravut ja paista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Kokoa tortillat valkosipuli-chili-katkaravuista, avokadosta, tuoreesta korianterista, tomaatista ja salsasta. Päälle vähän limemehua!



MATKALLE?
Joskus pelkkä ruoka-aurinko ei riitä ja lämpöön on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Liikaa ei kuitenkaan kannata maksaa, joten tässä hyvä nettivinkki lentojen metsästykseen: Pallontallaajat-keskustelupalsta. Sivulta (Lentomatkustus -> ajankohtaiset tarjoukset) löytyy ajankohtaisia tarjouksia, joita käyttäjät ovat bonganeet eri lento- ja matkayhtiöiltä, ja esimerkiksi Fakta on bongannut sivulta muutamat pidemmät lennot erittäin halvalla. Hyvää metsästysonnea myös lukijoille!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Marokkolainen kasvisateria

Pahoittelut heti alkuun blogihiljaisuudesta. Syy löytyy ulkoa: harmaa taivas, pudonneet ja mustaksi liiskautuneet lehdet sekä sen toteaminen, että talven pimeys on todellakin täällä ovat vaikuttaneet keittiöön asti. Onneksi keittiöstä löytyi myös ongelman ratkaisu, sillä tällä kertaa matkustimme syksyisestä Helsingistä aina aurinkoiseen Marokkoon asti.

Tämä herkullinen marokkolainen kasvisateria on täydellinen lohturuoka pimeneviin iltoihin. Sen täyteläiset mausteet painavat pahimmankin syysmasennuksen taka-alalle ja hyvässä seurassa nautittuna voisi melkein luvata sen tuovan ainakin henkistä aurinkoterapiaa pimeään kyllästyneelle mielelle. Iloksemme huomasimme myös, että kasvisruoka voi olla täyteläinen, joten tämän luulisi sopivan myös vannoutuneille lihansyöjille.

Aterian pataruoka löytyi MyRecipes-sivustolta, mutta muokkasimme hieman valmistustapaa sekä lisäsimme mukaan Nigellan aromaattisen lammaspadan mausteita. Mausteiden määrät ovat summittaisia, sillä heittelimme niitä pataan maun mukaan. Tämä ohje on kahdeksalle syöjälle, mutta me teimme siitä puolet (eli jos haluat vähemmän, puolita määrät!). Nautimme padan paistetun riisin, hummuksen, (
kreikkalaisen) jugurttidipin sekä pitaleipien kera.

Kasvispata:
oliiviöljyä
4 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
1 tl kuminansiemeniä murskattuna
1/2 tl cayennepippuria (ei löytynyt, mutta laitoimme hieman kuivattua chiliä)
1/4 tl kanelia
1 tl kurkumaa
1/4 tl muskottipähkinää

1/2 tl inkiväärijauhetta
n.1 l kanalientä

4 porkkanaa, pilkottu
1 iso munakoiso, kuorittu ja pilkottu

1 kesäkurpitsa, pilkottu
2 sipulia, pilkottu
2 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kikherneitä
1,5 dl rusinoita

2 dl karkeasti pilkottuja manteleita
suolaa

pippuria

Laita lämpimään pannuun hieman oliiviöljyä, lisää sipulit ja mausteet. Kuumenna kunnes mausteet lämpenevät ja alkavat tuoksua (muutama minuutti). Älä siis paista vaan kuullota! Siirrä tuoksuva mauste-sipuliseos pataan, lisää pannulle hieman oliiviöljyä ja paista pilkotut vihannekset pehmeiksi. Laita kypsyneet vihannekset pataan, lisää tomaattimurska, kanaliemi, kikherneet, mantelit, rusinat sekä suola ja pippuri. Sekoita huolellisesti ja anna kypsyä liedellä ainakin tunti.

Paistettu riisi:
keitettyä riisiä
voita
kurkumaa

Keitä riisi kypsäksi. Kuumenna pannu, laita hieman voita ja lisää riisi. Mausta kurkumalla ja anna hautua hetki.

Hummus:
1 tlk kikherneitä
sitruunanmehua
n. 1 dl tahinia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä

Laita tehosekoittimeen kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Maista ja lisää aineksia tarvittaessa. Jos tahna on kovin tönkköä lisää hieman vettä.

Kreikkalainen jogurttikastike eli tzatsiki:
muutama desi turkkilaista jogurttia
raastettua tuoretta kurkkua
1-2 valkosipulinkynttä
pippuria
suolaa
(hunajaa)

Sekoita kaikki ainekset keskenään, maistellen eri ainesosien suhteita. Lisää aineksia tarvittaessa kunnes saat haluamasi maut esille.

Pita-leivät (Ohje Stockmannin sivuilta, hakemalla löytää netistä tuhansia ohjeita):

3 dl vettä 20 g hiivaa
3 rkl oliiviöljyä 2 tl sokeria 1 tl suolaa
6–7 dl vehnäjauhoja


Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy, sokeri ja suola. Alusta joukkoon jauhot ja kohota taikina. Leivo taikinasta kuusi ohutta leipää. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnesleivät kohoavat taskuiksi ja pinta saa kauniin värin.


TALVEN LOHTURUOKIA?
Vaikka tämä ateria toi Marokon auringon kalliolaiseen kotiin, ei talven lohturuokia ole koskaan liikaa. Meillä kokataan talvella paljon pataruokia, sillä niissä on "sitä jotain" lempeää ja hyvää fiilistä, jota tarvitaan pimeinä ja kylminä talvi-iltoina. Olisi kuitenkin mukavaa kuulla myös lukijoiden parhaita talviruokia. Mikä siis lohduttaa tai maistuu kun päivät lyhenevät ja talvitakkia saa vetää niskaan? Maistuvatko mausteet vai makeat herkut? Jakakaa herkkunne, myös linkit ovat toivottuja!

maanantai 19. lokakuuta 2009

Amerikkalainen omenapiirakka

Lokakuun ruokahaasteena oli tehdä elokuvasta inspiroitunut ruoka. Voi mikä vaikeus, sillä ruokaelokuvia tai edes elokuvia, joissa ruoka olisi jossain asemassa, emme ole ainakaan viime aikoina nähneet. Päätimme siis inspiroitua viimeisimmästä näkemästämme hyvästä elokuvasta, joka sattui olemaan Clint Eastwoodin Gran Torino. Elokuvahan kertoo amerikkalaisella Gran Torino -automallilla ajelevasta periamerikkalaisesta jääräpäästä, jonka elämä kietoutuu kohtalokkaalla tavalla aasialaistaustaisen naapurin pojan elämään. Itse elokuvassa ei taideta vietnamilaista ateriaa enempää syödä, mutta elokuvan sanoma on ehdottomasti amerikkalaisissa "vanhan ajan" arvoissa, perikseantamattomuudessa ja rohkeudessa. Päätimme siis tehdä periamerikkalaista ruokaa, jonka jalokivi on tietysti amerikkalainen omenapiirakka. Kuten sanonta kuuluu "American like apple pie!". Ja ÄÄNESTÄMÄÄN pääset täältä.
(Tämä resepti on yhdistelty Martha Stewartin reseptistä ja Glorian Ruoka & Viini -lehden 12/2002 numerosta löytyneestä ohjeesta.)

Pai-kuori (2 piirakkaa!):
1/2 dl appelsiinimehua (käytimme vadelma-appelsiinimehua)
1 rkl sokeria
1 tl suolaa 200g voita (käytimme margariinia)
1 tl vaniljasokeria
Sekoita tehosekoittimessa jauhot, suola ja sokeri. Lisää kylmä (!) voi ja se koita kunnes seos on murumaista. Kaada joukkoon kylmä (!) mehu ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Muotoile taikinasta pallo, kiedo tuorekelmuun ja laita jääkaappiin noin 8 tunniksi (kannattaa siis tehdä jo edellisenä iltana!).

Täyte

8-10 omenaa
1 dl sokeria
1,5 dl piparkakkuja murusina
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl kanelia
ripaus suolaa
ripaus muskottipähkinää
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä (emme käyttäneet allergian takia
50g sulatettua voita
3/4 rkl vaahterasiirappia (käytimme tavallista siirappia)


Lämmitä uuni 180C. Ota taikina kylmästä ja poista muovikääre. Jaa taikina kahteen osaan, säästä toinen. Aseta yksi leivinpaperiarkki leivinpöydälle. Nosta taikina paperin päälle ja peitä se vielä toisella leivinpaperilla. Kaulitse taikinasta hyvin ohut piirakkapohja. Poista toinen paperiarkki. Kumoa taikina piirakkavuokaan, irrota leivinpaperi ja painele taikina vuoan pohjaan ja laidoille. Laita piiraspohja pakastimeen jäähtymään noin 20 minuutiksi. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenien malto ja asettele puolet omenista jäähtyneen pai-pohjan päälle. Sekoita sokeri, piparkakun muruset, vehnäjauhot, muskottipähkinä, kaneli, suola, saksanpähkinät ja voi kulhossa. Sekoita hyvin. Levitä puolet seoksesta omenien päälle vuokaan. Asettele päälle loput omenat ja lisää vielä jäljelle jäänyt seos omenien päälle. Paista noin 50 minuuttia. Lisää ohut noro siirappia piirakan päälle ja paista vielä 15 minuuttia.

ENEMMÄN KUIN PIIRAKKA
Amerikkalainen omenap
iirakka tuli suomalaisille tutuksi viimeistään elokuvasta American Pie. Suomalaisilta katsojille piirakkakohtaus ei kuitenkaan ollut niin "iso juttu" kuin Yhdysvalloissa, sillä täällä omenapiirakka ei sisällä samoja konnonaatioita kuin Yhdysvalloissa. Pohjois-Amerikassa omenapiirakka nimittäin edustaa "amerikkalaisuutta" puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. Omenapiirakan merkityksestä amerikkalaisille kertoo ehkäpä se, että toisessa maailmansodassa amerikkalaiset sotilaat vastasivat uteliaille toimittajille taistelevansa "äidin ja omenapiirakan takia". Omenapiirakka on siis Amerikassa enemmän kuin pelkkä piirakka.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Herkullinen smoothie






















Tämä smoothie kuuluu nykyisin Faktan päivittäiseen aamupalarepertuaariin, sillä se on a)helppo tehdä b)hyvää c)pitää nälkää loitolla pitkään. Salaisuus piilee mustaherukassa, jolla ainakin Evita-lehden mukaan on näläntunnetta loitolla pitäviä sekä napostelun tarvetta vähentäviä vaikutuksia. Totta tai ei, mustaherukka on ihan oikea superfood eli marjoja kannattaa syödä jopa pari desiä päivässä. Superfoodeihin kannattaa muutenkin tutustua, oma talviangsti on vähentynyt kun aamu lähtee käyntiin terveyssmoohtiella, kirkasvalolampun edessä paistattelemalla.

pakastettuja mustaherukoita
pakastettuja mustikoita
vettä
kourallinen siemeniä tai pähkinöitä (itse käytän auringonkukan siemeniä)
kourallinen kaurahiutaleita
jugurttia (itse käytän rasvatonta A+-jugurttia)
loraus hunajaa

Laita tehosekoittimeen (tai blenderiin) marjoja sekä loraus vettä. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää jugurtti, siemenet tai pähkinät, kaurahiutaleet sekä hunaja. Soseuta pitkään, jotta kaikki raaka-aineet sekoittuvat tasaisesti. Nauti!

BLOGIVINKKI
Tämän resepti johdannosta löytyy linkki Ylen Olotila-blogiin, jota pitää luomusta ja yleisestä "ekoilusta" kiinnostunut toimittaja Noora Shingler. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Shinglerin omaan blogiin Kemikaalicocktail, josta löytyy vinkkejä niin (oikeasti) hyvältä näyttävään ekomuotiin kuin vatsavaivojen karkottamiseen.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Munakoiso-parmigiana

Tämä ruoka syntyi kun jääkaappiimme ilmestyi puoli kiloa Farfallen äidin Roomasta tuomaa parmesania. Ja hyvä ruoka tulikin eli kiitos lähtee Lohjalle! Ohje löytyi täältä. Me teimme puolikkaan ohjeen (noin 4 ihmisen annos - tosin kaikki tuli syötyä!), mutta tässä kokonainen.

3 keskikokoista munakoisoa

suolaa
3 munaa
vehnäjauhoja leivittämiseen

noin 5dl vanhaa vaaleaa leipää muruina (tulee hyvin esimerkiksi tehosekoittimessa)
noin 1,5dl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa (Mutti tai luomu)
5dl raastettua parmesania (huom. raasta kokonaisesta juustosta, älä käytä valmiita raasteita!)
nippu tuoretta basilikaa
1 buffalomozzarella
muutama valkosipulinkynsi


Leikkaa munakoison kanta pois. Leikkaa munakoisoista pituussuunnassa ohuita viipaleita, ripottele päälle suolaa ja anna itkettyä noin 20 minuuttia. Tällä välin valmista tomaattikastike. Laita kattilaan kunnon loraus oliiviöljyä, lisää tomaattimurska, murskattua valkosipulia, tuoretta basilikaa (älä käytä
kaikkea!), suolaa ja pippuria. Anna hautua.

Kun munakoisot ovat itkeneet, huuhdo ne kylmällä vedellä ja kuivaa keittiöliinalla tai talouspaperilla. Laita laakealle lautaselle vehnäjauhoja, toiselle lautaselle hienoja leivänmuruja ja vatkaa laakeaan kulhoon kananmunat. Kierittele munakoiso viipaleet ensin vehnäjauhoissa ravistaen ylimääräiset jauhot pois. Dippaa jauhotetut viipaleet kananmunaan, ravista ylimääräinen munaseos pois. Kierittele jauhotetut ja kananmunaan kastetut viipaleet leivänmuruissa niin, että murut tarttuvat tasaisesti viipaleeseen. Paista kuumalla pannulla öljyssä ja voissa. Laita paistuneet viipaleet talouspaperin päälle, jolloin ylimääräinen rasva imeytyy pois.
Kokoa seuraavaksi itse pargiana eli levitä vuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta niin, että vuoan pohja peittyy. Ripottele päälle parmesania ja paistetut munakoisoviipaleet. Revi viipaleiden päälle muutama basilikan lehti, raastettua parmesania sekä viipaloitua mozzarellaa. Jatka vuoan täyttämistä lisäämällä taas tomaattikastiketta, parmesania ja munakoisoviipaleet. Revi päälle taas basilikaa, ripottele parmesania sekä mozzarellaa. Jatka kunnes vuoka täyttyy, mutta jätä viimeiseksi kerrokseksi tomaattikastiketta, parmesania sekä mozzarellaa. Paista 200C uunissa folion alla (leikkaa folioon veitsellä reikiä) noin 30 minuuttia. Jatka paistoa ilman foliota noin 15 minuuttia, jotta ruoka saa kullanruskean pinnan.

MUNAKOISOIKKUNAT Vaikka Munakoiso-parmigianan voisi kuvitella olevan parmalainen ruoka, ovat ruokalajin juuret todellisuudessa Sisiliassa. Pargiana-nimikään ei erään teorian mukaan viittaa Parman kaupungin parmesaaniin, vaikka ruokalajissa sitä käytetäänkin. Nimi viittaa La Cucina tradizionale siciliana-keittokirjan kirjoittajan, Anna Pomarin, mukaan sisilialaiseen sanaan parmiciana, jolla tarkoitetaan sälekaihtimien puisia levyjä. Ruokalajin viipaloidut munakoisot nimittäin muistuttavat puisia sälekaihtimia tavalla, jolla ne alkuperäisessä reseptissä ladotaan vuokaan.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kantarellimunakas

Munakas kuuluu tämän keittiön vakioruokiin, sillä kaapista löytyy usein sekava kattaus kananmunia, jotain juustoa, hieman liian pehmeitä tomaatteja sekä basilikaa. Tämä yksilö sai sisäänsä kuitenkin myös kanttarelleja, mutta myös muut sienet käyvät hyvin.

tuoreita kanttarelleja
voita
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
valkosipulia
2 munaa
loraus maitoa
suolaa
pippuria
parmesania raasteena

Paista kanttarelleja ilman rasvaa pannussa kunnes sienien neste on täysin haihtunut. Lisää nokare voita, paista hetki ja ota pois pannulta. Sekoita kulhossa kananmunat, maito, suola ja pippuri. Kaada seos lämpimälle pannulle, lisää kanttarellit, sormissa murskatut kirsikkatomaatit, basilikaa, murskattua valkosipulia ja parmesania. Älä sekoita! Paista liedelllä muutama minuutti ja laita sen jälkeen pannu 200C uuniin noin viideksi minuutiksi saamaan väriä (teflon-pannun voit laittaa uuniin jos suojaat muovisen kahvan paksulla foliokerroksella!). Nauti rucolan kera.

SIENIMETSÄLLE?
Nyt seuraa tunnustus: ainakaan Fakta ei ole koskaan ollut sienimetsällä. Miksei tule koskaan mentyä? Aina on joko kiire ja viikonloppuisin ei aamumetsä houkuttele. Toisaalta, enpä edes tiedä missä sieniä kasvaa...Onko lukijoilla hyviä sienimetsävinkkejä? Tai edes vastaus siihen, kannattaako sienimetsälle mennä jos ei tunne sieniä?

maanantai 12. lokakuuta 2009

Crêpes dentelle, tuliaisia Pariisista


Melkein jäi tänään lounas väliin, kun lähtöä tehdessä laukusta löytyi Farfallen veljen tuomat terveiset Pariisista. Näiden, pikku pirulaisten, pelkkä rouskuva koostumus aiheuttaa addiktion. Suosittelemme!

lauantai 10. lokakuuta 2009

Pastaa paahdetuilla valkosipuleilla






















Stockmannin Hulluille Päiville menevät ehkä vain hullut, mutta onneksi Fakta lukeutuu heihin. Alennusmyynneistä tarttui nimittäin mukaan puoli kiloa vuohenjuustoa alle viidellä eurolla! Vuohenjuustopötkylä inspiroikin Farfallen tähän uuteen annokseen, jonka pääosassa päätyivät kuitenkin paahdetut valkosipulit. Kannattaa kokeilla! Tämä ohje on kahdelle.

1 kokonainen valkosipuli/syöjä
100g vuohenjuustoa
puoli purkkia kermaa
kourallinen pinjansiemeniä
nippu tuoretta rucolaaa
hunajaa
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200C. Halkaise kokonaiset valkosipulit kuorineen vaakatasossa ja kypsennä uunissa noin puoli tuntia. Valkosipulien kypsyttyä laita pasta kiehumaan. Pastan kiehuessa paahda pinjansiemenet ja leikkaa rucola. Kun pasta on melkein valmis, kiehauta kerma ja vuohenjuusto paksuksi kastikkeeksi pannulla. Valuta pasta, lisää kattilaan vuohenjuusto-kerma ja sekoita. Asettele pasta lautaselle, heitä päälle rucolaa ja pinjansiemeniä. Kuori paahdetuista sipuleista kynnet, ripottele päälle hunajaa ja lisää pastan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

VERENIMIJÄN PAHIN PELKO
Monessa vampyyreita käsittelevässä tarussa valkosipulilla torjutaan pahamaineisia verenimijöitä. Itse vampyyritarinat juontavat juurensa jopa Babylonian aikaiseen demonitarustoon. Myöhemmin vampyyreita on ilmennyt eri maiden mystisissä tarinoissa ja Iso-Britanniassa ensimmäiset viitteet vampyyreista johtavat 1100-luvulle. Vuonna 2009 vampyyreja pääsee tiirailemaan seuraamalla True Blood -sarjaa, johon Fakta on auttamattomasti koukussa...

perjantai 9. lokakuuta 2009

Nopea salamipasta

Tämän ohjeen saimme Faktan siskolta, joka oli bonganut sen Liv-kanavan 30 minute meals with Rachel Ray -ohjelmasta. Oikeassa oli, sillä ateria valmistui nopeasti ja kaikki meni viimeistä murua myöten. Kiitos Sipooseen!

nippu parsakaalia paloina
purkki pehmeää ricottaa
iso kourallinen raastettua parmesania
salamia pilkottuna (maun mukaan)
0.5tl kuivattua chiliä (tai maun mukaan)
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
penne-pastaa

Keitä parsakaalit kypsiksi. Kuumenna paistinpannu, lisää oliiviöljyä, silputtu valkosipulia ja murskattua punaista chiliä. Paista muutama minuutti ja lisää sen jälkeen parsakaalin palat. Anna kypsyä pannulla noin 5 minuuttia. Parsakaalin kypsyessä pannulla, laita pasta kiehumaan ja keitä al denteksi. Valuta pasta (säästä n. 1dl keitinvettä!). Sekoita kulhossa ricotta, salami, parmesan ja pippuri. Lisää hieman pastan keitinvettä ja sekoita pehmeäksi tahnaksi. Lisää paistetut parsakaalit ja pasta, sekoita ja nauti!

RENTOUDU TÄÄLLÄ
Vaikka ruoanlaitto on ihanaa ja rentouttavaa, ei joskus jaksa tehdä _yhtään_ mitään. Television sijaan suosittelemme kuitenkin tuijottelemaan kattoon - ei tosin kotisohvalta! Kiasmassa on nimittäin vielä joulukuuhun asti ehkäpä maailman virkistävin ja rentouttavin näyttely, Elixir. Pippilotti Ristin näyttely heijastaa upeita, värikkäitä ja virkistäviä videoita kattoon, joita näyttelyssä tiiraillaan makuualustoilla loikoillen. Kun taustalla soi ihana musiikki, ei ole ihme, että näyttelyssä hurahtaa helposti tunti. Kannattaa käydä!


torstai 8. lokakuuta 2009

Guacamole

Tänään television äärelle kerääntyy yksi jos toinenkin muodin ystävä, sillä klo 20 nähdään suomalaisen Muodin huipulle -sarjan toinen jakso. Myös Fakta suuntaa matkansa kohti ystävän kotia ja pakkaa mukaansa viinipullon sekä herkkuja illan katselmusta varten. Tässä erittäin hyväksi koettu yksinkertainen guacamole telkkari-iltojen napostelulautasta varten.

2 avokadoa
1 kuivattu chili (tai maun mukaan)
1 tomaatti pilkottuna
2 limeä
suolaa
pippuria

Muussaa avokado esim. haarukalla tahnaksi. Lisää murskattu chili, pieneksi pilkottu tomaatti, limemehua, suolaa ja pippuria. Nauti nachojen kanssa!

AUF WIEDERSEHEN!
Amerikkalainen Muodin huipulla on tietysti iki-ihanan Heidi Klumin (auf wiedersehen!!) juontama. Vuonna 1992 saksalaisen mallikilpailun voittanut Klum on kuitenkin kunnostautunut muun muassa vaatesuunnitelijana, tuottajana, mallina sekä *kröhöm* laulajana! Malleja, laulavia tai ei, nähdään myös juuri nyt käynnissä olevilla Pariisin muotiviikoilla. Myös eräs vaatesuunnittelija-ystäväni on siellä, joskin ei ihan päälavoilla. Vasta perustettu Sulkawa-vaatemerkki esittelee ensimmäisen mallistonsa Le Showroomissa, mutta rakkaat lukijat voivat tutustua Sulkawan vaatteisiin täällä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Ravintolasuosituksia


Syömme erittäin harvoin ulkona, sillä kokemuksemme mukaan kotona saa yksinkertaisesti parempaa ruokaa. Joskus toki käymme syömässä paikoissa, joissa tiedämme saavamme rahoille vastinetta. Alla olevat ravintolat on testattu joko yhdessä tai erikseen.

Four Seasons Salads & Delicatesses
Ihana ranskalaisten omistama lounasravintola kuuluu Helsingin ravintolahelmiin. Varmasti nälän vievä salaattiannos tai herkullinen lasagne takaavat, että ravintola on lähes aina täynnä. Varaudu siis jonottamaan.

Lemon Grass
Kotinurkilla sijaitsevasta Lemon Grassista saa kaupungin parasta thaimaalaista. Hinnatkaan eivät päätä huimaa ja se näkyy paikan suosiossa. Lounasaikaan ravintolasta saa pöydän tuurilla, mutta paikasta saa myös take away-annoksia. Lemon Grass löytyy osoitteesta: Kolmas linja 12


Demo
Fakta vieraili täällä ystävänsä kanssa vuonna 2008 ja haaveilee edelleen uusintakierroksesta. Ruoka oli taivaallista ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Kallis, mutta rento paikka.


Dudii
Suosituksiemme epäilyttävin paikka, sillä tämä ravintola ei ehkäpä kaikkien siisteysvaatimuksia täyttäisi. Piskuisesta ravintolasta (tai pikemminkin kopista) saa kuitenkin kelponuudeleita krapulapäivinä. Dudii löytyy osoitteesta: Viides linja 7


Moinamoti

Moinamotista löytyy vain yksi mainitsemisen arvoinen annos: Lady Liberty-pizza. Kanaa, katkarapuja, chiliä, tuoretta tomaattia ja korianteria sisältävä pizza on kuitenkin niin tehokas krapulan poistaja, että sen voi hyvällä omatunnolla tähän laittaa. Moinamoti löytyy osoitteesta: Kolmas linja 6

Kabuki

Helsingin parasta sushia - ellei tee kotona! Kabukin lohinigirit ovat mukavan paksuja joskin palvelussa on parantamisen varaa. Tai sitten kaikki johtuu vain siitä ettemme omaa sopivaa rokkistatusta...


Cafe Engel
Cafe Engelin aamiainen on monien kaupunkilaisten suosikki, mutta kahvilasta saa myös erinomaista lounasta.

Ravintola Juuri

Tämä tunnelmallinen ravintola löytyy Punavuoresta, mutta tarjoaa makuja eri puolelta Suomea. Kannattaa ehdottomasti ottaa suomalaisia tapaksia eli sapaksia, joista saa koottua kokonaisen aterian.

Gran Delicato
Hyvää kahvia, tunnelmaa ja taivaallisia ciabatta-leipiä. Kannattaa kokeilla ainakin vuohenjuustolla ja salamilla täytetyttä ciabatta! Kahvilasta voi ostaa myös herkkuja kotiin. Gran Delicaton löytää osoitteesta: Kalevankatu 34

Tästä pienestä italialaisesta saa italialaisia pizzoja hyvillä täytteillä. Maista ainakin Pizza Rucolaa!

(Kuva: Cafe Engel)

maanantai 5. lokakuuta 2009

Leivitetyt kesäkurpitsat

Tämä kasvisherkku syntyi vegeystävämme vihjeestä. Kiitos Hermanniin!

Kesäkurpitsapihvit:
1 kesäkurpitsa
1 muna
vehnäjauhoja
suolaa
pippuria
(yrttejä kaapista)

Leikkaa kesäkurpitsasta ohuita viipaleita. Kasta viipaleet vatkattuun kananmunaan ja kierittele suolalla, pippurilla ja yrteillä maustetuissa vehnäjauhoissa. Paista rapeaksi pannulla.

Bataatti-perunamuussi:
1 bataatti
muutama iso jauhoinen peruna
nokare voita
muutama desi maitoa

Pese ja kuori bataatti sekä perunat. Pilko isohkoiksi paloiksi. Kiehauta vesi isossa kattilassa, lisää vihannekset ja anna kypsyä pehmeiksi. Kaada vesi pois, lisää pari desiä maitoa ja muussaa ainekset perunasurvimella tai sähkövatkaimella. Lisää kunnon nokare voita ja hieman suolaa. Tarjoile leivitettyjen kesäkurpitsoiden kera.

HERKULLINEN SUVIPUMPPU
Kesäkurpitsa rantautui Suomeen 1600-luvulla, joskin tuolloin kasvi tunnettiin (mielestäni paljon hauskemmalla!) nimellä suvipumppu. Vaikka Suomessa ruokapöytään päätyy vain kesäkurpitsan hedelmä (kurpitsaosa), pidetään esimerkiksi Italiassa kesäkurpitsankukkia suurena herkkuna. Friteerattuja kesäkurpitsoja nautitaan muun muassa toscanalaisesa keittiössä, johon tässä blogissa paljon kehuttu Toscanalainen keittiö -kirja paneutuu. Kirjasta löytää myös ohjeen kesäkurpitsankukille, jota Italiassa (tai muualla kuin täällä periferiassa) asuvat lukijat voivat kokeilla:
oliiviöljyä
täyte (esim. anjoviksia)
12 kesäkurpitsankukkaa
250g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 1/4 dl oliiviöljyä
3 3/4 dl lämmintä vettä
2 munanvalkuaista
Mittaa jauhot ja suola kulhoon, tee keskelle kolo. Sekoita öljy ja lämmin vesi, kaada seos koloon ja sekoita taikinaksi. Anna taikinan levätä vähintään tunnin ajan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinaan. Käytä taikina heti. Kaada isoon kattilaan 3cm öljyä ja kuumenna. Täytä kukat täytteellä, kasta friteeraustaikinaan ja paista kullanruskeiksi. Valuta paistetut kukat talouspaperin päällä, ripota pinnalle merisuolaa ja tarjoa heti.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Ruokakirjoja

Kukapa ei rakastaisi ruokakirjoja? Harmi vain, että ruokakirjat (ymmärrettävistä syistä = kirja kestää aikaa ja sitä voi lukea usein) maksavat lähes poikkeuksetta suhteellisen paljon. Fakta & Farfalle on ratkaissut ongelman niin helpolla tavalla, että tuntuu jo tyhmältä ettei sitä ole tässä keittiössä keksitty aiemmin. Haemme nimittäin ruokakirjat nykyään kirjastosta, jossa on paitsi mahtava valikoima myös mahtava lainanpidennyssysteemi. Kirjan saa parhaimmillaan jopa pariksi kuukaudeksi! Sinä aikana ehtii mestaroida ainakin yhden reseptin ja jos kirja osoittautuu hyväksi, voi hyvällä omatunnolla kipaista kauppaan. Kuvan kirjoista herkullisimmaksi osoittautui Aglio & Olio, jota on tässä blogissa useaan kertaan fiilistelty. Ne, jotka kuitenkin haluavat omistaa kirjansa, suosittelen etsimään Info-kirjapisteiden kojuja ostoskeskuksista (löytyy ainakin Kampista). Niistä lähtee nimittäin huippuruokakirjoja pilkkahintaan! Meille Info-kojusta lähti mukaan Toscanalainen keittiö -kirja, jonka luumupiirasreseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

lauantai 3. lokakuuta 2009

Aamiaisvinkki


Tänään kokeillusta Pääkonttorin luksusaamiaisesta saattaa tulla tapa - ainakin vuoden 2009 loppuun saakka. Ravintola tarjoaa nimittäin juhlavuoden kunniaksi mahtavaa aamiaisbuffeta alennushintaan, vain 10 eurolla (norm. 17€)! Kello 07-11 tarjoillusta buffetista löytää niin croissantit, briet, pekonit ja bratwurstit kuin luomupuurot, tuoreet hedelmät, smoothiet ja vichyt (!!!). Tässä siis hyvä syy herätä kerrankin aikaisin...

(kuva: Pääkonttori)