lauantai 6. maaliskuuta 2010

Pizzasarja jatkuu: Lady Liberty

Olemme kehuneet useasti Kolmannelta linjalta löytyvän Moinamoti-ravintolan Lady Liberty -pizzaa. Siis sitä pizzaa joka p-a-r-h-a-u-t-t-a väsyneinä lauantaipäivinä. Muutama kuukausi sitten päätimme kokeilla itse Lady Libertyn valmistusta ja kokeilu onnistui "ihan jees". Esikuvan tasolle emme päässeet, mutta ihan hyvää tämäkin oli. Käytimme pizzassa afrikkalaisen maistettua kanaa, jota oli jäänyt yli edellisiltä kokkailuilta. Kanan voi toki maustaa miten tahansa, mutta ainakin alkuperäisessä pizzassa kana on hieman tulista. Jos kokeilette tätä (kannattaa!) niin pistäkääpäs kehitysideoita jakoon! Kehitysasteelle jäi erityisesti tomaattikastikkeen koostumus..

1 tlk Mutti-tomaattipyreetä
1 punainen chili tai pieniä punaisia chilejä viipaleina
sipulia renkaina
1 iso tomaatti viipaleita
1 afrikkalaisittain maistettu kanafile
suolaa
pippuria
1 rkl sambal oelek -tahnaa
tuoretta korianteria
pizzajuustoa

Laita uuni 300C. Tee seuraavaksi pizzapohja F&F-ohjeella. Sekoita tomaattipyreeseen suolaa, pippuria ja sambal oelek -tahnaa. Levitä tomaattikastike pizzapohjalle, lisää pilkottu kana ja paista kuumassa uunissa 7 minuuttia. Lisää tuore tomatti, sipuli, viipaloitua punaista chiliä sekä pizzajuustoa. Paista vielä muutama minuutti.

COPYCAT-RUOKAA
Joskus hyvän ravintolaillallisen jälkeen harmittelee, ettei itse osaa tai pysty tekemään samaa annosta kotona. Ainakin jenkit tuntuvat olevan ravintola-annoksien perään, sillä netistä löytyy huima määrä copycat-blogeja, joissa etsitään ja kehitellään reseptejä, jotka muistuttavat mahdollisimman paljon ravintoloiden (usein ketjujen) ruokia. Tässä muutama linkki: Copykat Recipes, Justmecooking (täältä löytyy lähinnä pikaravintoloiden ohjeita, mutta myös Ben & Jerry'sin Cherry Garcia -resepti!). Mitäköhän suomalaisia ravintolaruokia kannattaisi yrittää kopioida. Ainakin Chez Jasu oli tehnyt spelttilisuketta ravintola Juuren tapaan.


6 kommenttia:

  1. Jos tomaattipyrettä käyttää pizzassa, kannattaa se AINA pehmittää lorauksella vettä, ripauksella suolaa ja ripsauksella sokeria ;) Levittyy paremmin, maistuu paremmalta. Miun mielestä ykkönen pizzoissa on kuitenkin itsetehty tuoretomaattikastike. Parasta!
    Jos kiinnostaa, niin mie raapustin ohjeen tänne:
    http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/191223/Gourmet%20kinkkupizza

    Kävin tuossa viime kesänä syömässä avokin kanssa "gourmet pizzeriassa", Carlitosissa ja siellä tarjoiltiin pizzassa paikanpäällä tehtyä tuoretomaattisoossia. Siitä sain inspiraation tuohonkin pizzaan (:

    VastaaPoista
  2. Niin ja vielä lisäkommenttina, tuo copycat- ruoka on itseasiassa yllättävänkin helppoa kotona väsättävää sapuskaa, jos vaan jaksaa kaivella googlesta reseptivinkkejä ruokiin =) esim. hesburgerin kastikkeissa lukee niihin käytetyt aineet, amarillossa myös annoksiin sisältyvät komponentit. Oon kokeillut kotona ketjujen tuotteista ainakin kotipizzan kotzonea, ählämien kebabbia, arnlodsin donitseja/munkkeja, amarillon hill billys country chickeniä + jälkkäriä ja alkuruoista friteerattuja jalapenoja, mäkkärin big maccia, subwayn makeaa sipulikastiketta yms yms yms.. Kokeile ihmeessä siekin enempi, tuo "copycat-ruoan" tekeminen on todella hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
  3. Olen joskus ideoiden puutteessa tehnyt copycat-ruokaa syömättä lainkaan alkuperäistä. Eli tsekkaillut hyvien ravintoloiden ruokalistoja ja tekemällä ruokia ihan nimen perusteella.

    Luultavasti itse tehdyllä ja ravintolan annoksella ei ole ollut paljoa yhteistä, mutta tuolla tavalla on saanut uusia ideoita ruoka-ainesten yhdistämiseen.

    VastaaPoista
  4. Höh, linkki teidän pizzapohjaan ei toimi, tai sitten mä en vain osaa.

    Jos mä teen (pizzan) tomaattikastikkeen purkkikamasta, käytän sekä murskaa että vähän pyrettä. Sokerin sijasta hunajaa ja sekoilen vielä joukkoon ripauksen kanelia ja ihan pienen laakerinlehden. Muuten sitten aika normiohjeellisesti. Roiskeläpän täytteistä riippuen saatan nesteyttää kastiketta myös kokisella.

    Chileläinen pizzaskene on kahden pizzan kokemuksella yllättävän hyvä. Täällä joutuu muuten vähän väistelemään pottu&pihvi- oastoa, joka kyllä parhaimmillaan on ihan huikeaa, mutta sitä on tarjolla vähän liikaa.

    Sain kutsun paikalliseen pikkupanimoon 0_o barbequebileisiin torstaiksi. Panimomestari on kuulemma huikea grillihefe. Perjantaina ois tarkoitus matkata lähirannikolle Isla Negralle ja matkanvarrelta toivottavasti löytyy jotain kummallisia äyriäiskokemuksia. Pääsen siis toivottavasti fiilistelemään tämän maailmanreunan herkkuja blogiini kohta enemmän.

    VastaaPoista
  5. Ounou Sebu kyllä se toimii, mutta menee pizzasarjaan, jossa on tietty toi Lady Liberty ekana. Noh tässä suora linkki yhteen pizzaan, jossa toi ohje on:
    http://faktajafarfalle.blogspot.com/2009/10/pizzaa-parmankinkulla-ja-parmesanilla.html

    Me muuten käytetään kanelia ja laakerinlehtiä ragussa! Antaa kyl hyvää makua :)

    Jeps muistan (duh, arvaat varmaan kuka kirjoittaa tätä ;) ) kyl liha+pottu-setit Etelä-Amerikassa. Boliviassa setti vaihtu grillattuun kanaan ja quinoaan. Huh tuli kyl korvista ulos sen jälkeen :P

    Matkat kuulostaa hienolta, seurataan blogia :)

    VastaaPoista
  6. Tuli aivan jäätävä Lady Liberte -himo. Damn... =)

    VastaaPoista