keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Suolaiset muffinit

Vuoden viimeiseksi kesäpäiväksi hehkutettuna sunnuntaina päätimme suunnata kohti Tullisaaren-puistoa. Mukaan leivoimme suolaisia muffineja, sillä cupcake-ohjeissa mainitulle silikonivuoalle oli keksittävä uutta käyttöä. Nämä muffinit leivoimme Myllyn paras -sivustolta löytyneellä ohjeella, jota näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt hieman muokata. Suluissa siis ehdotus parempaan reseptiin.

4 dl vehnäjauhoja (5dl)
2 tl leivinjauhetta
½ tl paprikajauhetta
1 tl yrtti- tai valkosipulisuolaa
kourallinen tuoretta rucolaa
vuohenjuustoa
100 g juustoraastetta
2 dl kermamaitoa (2,5 dl)
2 munaa
½ dl öljyä tai juoksevaa rasvaa
(kirsikkatomaatteja pilkottuna)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet sekaan. Lusikoi taikina muffinssivuokiin tai muffinssipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

LEIVINJAUHETTA VAI RUOKASOODAA?
Periaatteessahan nämä kaksi ihmeainetta tekevät saman asian taikinalle: nostattavat. Olen kuitenkin aina ihmetellyt milloin käytetään leivijauhetta ja milloin ruokasoodaa vai onko sillä OIKEASTI mitään väliä. Nähtävästi on. Matthew Fortin Guardianiin kirjoittaman artikkelin mukaan juju piilee eri jauheiden toiminnassa, vaikka lopputulos on sama. Fort kertoo meille kuolevaisille ruokasoodan toimivan eräänlaisena kuplakoneena, joka muodostaa taikinaan happikuplia, jotka syntyvät heti kun sooda lisätään ruokaan. Tämän takia on kriittisen tärkeää, että ruokasoodalla kohotettu taikina valmistetaan heti uunissa, sillä muuten happipallot ehtivät hävitä. Sen miten leivinjauhe toimii, saatte selvittää itse kyseisestä artikkelista.

1 kommentti:

  1. Heippa!

    Minulle taas äiti opetti että soodaa käytetään leivonnaisissa joihin tulee hapanmaito tuotteita esim. piimäkakku ym. Toimii kuulemma paremmin kuin leivinjauhe.

    VastaaPoista