sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Syntymäpäivä

Lauantaina juhlittiin porukalla Faktan syntymäpäiviä, mutta alkuillan kutsuille pääsivät vain naiset. Ilta aloitettiin Harjutorin saunassa, joka ihan must-do-juttuja Helsingissä. Vanha 1920-luvulta peräisin oleva puusauna, vihta ja ulkona nautitut oluet saavat muistamaan miksi Helsinki on kiva paikka asua. Paikkaan kannattaa vielä ulkomaalaiset kaverit, sillä tälläistä kaupunkiromantiikkaa ei ihan joka paikasta saa. Nyt vaan kesäiltoja odottelemaan... Vai mitä mieltä olette ylläolevasta kuvasta, näyttääkö v-ä-h-ä-n ihanalta?

Saunan jälkeen siirryttiin nauttimaan juomaa ja ruokaa F&F:n kotiin. Tarjolla oli salaattipöydän antimia, Pastanjauhantaa-blogin kasvispiirakkaa (joka kerää aina kehuja) sekä Kakkugallerian suklaatrilogia- ja passion-vadelmakakkua (yllä Farfallen visuaalinen näkemys kakuista).
Ihanien lahjojen joukosta löytyi muun muassa Nigel Slaterin
Appetite, jota Chez Jasu oli Sipulikeitto-kirjoitukseen aiemmin kehunut. Täytyy myöntää Chez Jasun olleen oikeassa: kirja on ihan mahtava! Ei olisi ihme jos Appetitesta tulisi myös tämän keittiön "ruokaraamattu", sillä vuonna 2000 ilmestynyt opus näyttää yhä freesiltä ja kannustaa lukijaa kokeilemaan, kokkailemaan ja varioimaan.


Kakkujen ja kuohuviinin jälkeen iltaa jatkettiin isommalla porukalla Siltasessa, jossa viihdyimme pilkkuun asti. Baarin lychee-minttu-booli oli muuten mielettömän hyvää ja luultavasti syy juhlien railakkaalle lopulle. Ehdimme juuri ja juuri Kuudennelle linjalle, mutta jo muutaman tanssipyörähdyksen jälkeen katsoimme sopivaksi pyrähtää kotiin asti. Onneksi.

(Kuvat: Harjutorin sauna, Nigel Slater)

3 kommenttia:

  1. Onnea täysistä vuosista ja kirjasta! Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin mä.

    VastaaPoista
  2. Onnea, Fakta! Toi sauna näyttää to-del-la-kin niin kutsuvalta että pois alta! Eikä noissa kakuissakaan mitään vikaa ole!

    VastaaPoista
  3. Chez Jasu: Kiitos :) Kyllä tykätään, tehtiin jo sienipiirakkaa ja pastaa kirjan ohjeiden mukaan!

    Sitruunainen: Kiitos :) Joo, Harjutorin sauna on ihana! Kakut meni aika vauhdilla.. ;)

    VastaaPoista