torstai 20. toukokuuta 2010

Homemade Lemonade

Viime syksyn Berliinin lomalla ihastuimme White Trash Fast Food -ravintolan tarjoilemaan homemade lemonadeen eli kotitekoiseen sitruunajuomaan. Samaista juomaa on tehty (huom. ilman vodkaa..) myöhemmin myös kotona. Sopii hyvin kesäpäivän virvoikkeeksi!

1 sitruunan mehu (tai enemmän/vähemmän riippuen makutoiveista)
kourallinen tuoretta minttua
2-4 rkl tomusokeria

Purista kannuun sitruunanmehu ja lisää sokeria maun mukaan. Sekoita ja sulata sokeri sitruunamehuun. Kaada päälle kylmää vettä, lisää tuoretta minttua (,puristetut sitruunapalat) ja sekoita. Tarjoile jääkylmänä jääpalojen kera. Nam!

NIPPELITIETOA SITRUUNAJUOMASTA
Vaikka lemonade mielletään perinteiseksi amerikkaiseksi juomaksi, ulottuu sen historia Lähi-Itään. Ensimmäinen kirjoitettu todiste sitruunajuomasta löytyy muinaisen Egyptin ajoilta, persialaisen runoilijan ja matkaajan
Nasir-i-Khusrawin kirjoituksista.
Muinaiset kirjoitukset osoittavat, että aikoinaan egyptiläiset maanviljelijät virvoittivat itseään nauttimalla viikunoista, hunajasta ja sitruunasta tehtyä juomaa. Myöhemmin sitruuna levisi myös Eurooppaan ja sitä kautta Yhdysvaltoihin. Nykyään sitruunajuomat eli lemonadet lajitellaan kolmeen eri laatuun: kirkkaaseen (sitruunaa ja vettä), sameaan (sitruunaa, sokeria ja vettä) ja kuplivaan (sitruunaa, sokeria ja hiilihapotettua vettä). Huolimatta tekotavasta on juoma paras ja helpoin kesäpäivän juoma. Aikuisille juoma maistuu myös drinkkinä kun kannuun lisätään pieni annos vodkaa...

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanan raikkaalta ja kesäiseltä! Kiitos reseptistä, tätä kokeillaan varmasti.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla! Tein tätä kaverin kanssa kun siirrettiin toimisto kattoterassille. Ihme kyllä saatii jotain edes tehtyä :)

    VastaaPoista