perjantai 16. huhtikuuta 2010

Loma Lontoossa (vol. 2)

Viime kesänä vierailimme Lontoossa osittain työn osittain loman puitteissa. Viime viikolla vietimme kaupungissa rehellisen loman. Ja ihana loma olikin: aurinko paistoi, lämpötila kohosi parhaimmillaan lähes 20 asteeseen ja ruokaa sekä juomaa riitti! Berliinin kartan tavoin teimme myös Fakta & Farfalle: Lontoo -kartan. Siitä voi kätevästi nähdä missä menimme ja mitä koimme viiden päivän aikana. Mutta nyt kuvareportaasia (tällä mukaan ei tullut järkkäriä vaan kuvat on otettu pokkarilla) Lontoon loman parhaista paloista:
Ensimmäinen lomapäivä, eli torstai, avautui eteemme aurinkoisena väsymyksestä huolimatta. Edellisen illan lentomyöhästelyistä johtuen unta kertyi huimat 4,5 tuntia! Onneksi kahvi, puisto ja keväinen kaupunki saivat tunnelman nousemaan.Kahvin avulla kolusimme myös osan British Museumista, joka jäi viime kerralla näkemättä työkiireiden takia. Hienolta näytti, tosin Faktahan nukahti tuolille museon Kreikka-osiossa. Lukuisista kuvatodisteista huolimatta, te saatte säästyä tältä pyhäinhäväistykseltä. Tirsojen jälkeen suuntasimme matkamme kohti Sir John Soanen museota, joka on mielenkiintoinen sekoitus hulluutta ja neroutta. Kyseessä on arkkitehtiopettaja Soanen kotitalo, josta löytyy varmasti satoja eri arkkitehtuurisia tyylejä. Mies rakensi hullun kokoelmansa näyttääkseen opiskelijoille "livenä" erilaisia arkkitehtuuri-, taide- ja rakennustyylejä. Mieletön, hullu ja ilmainen (!) kohde.Sivistyksen jälkeen oli aika kohdata paikallista kulttuuria eli lähteä pubiin. Oppaana toimi myös majoituksesta vastannut ystävämme Mona. Kuten kuvasta huomaa, oli kaupungin kirsikkapuut täydessä loistossaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavana aamuna maistui "pieni" aamiainen. Paikkana Angelissa sijaitseva The Breakfast Club ja lautasella All American (pekonia, tuoremakkaraa, kolme pannukakkua, perunasörsseliä ja kananmunaa) sekä Full Monty (papuja, pekonia, tuoremakkaraa, perunasörsseliä, paahtoleipää). Uskomatonta, mutta totta: söimme lähes kaiken. Hintakaan ei ollut paha: kyseiset ateriat sekä latet ja tuorepuristettu mehu kustansivat yhteensä noin 30 euroa. Näiden jälkeen oli hyvä lähteä jonottamaan Barbican Centerin eläviä lintuja ja sähkökitaroita yhdistävään näyttelyyn. Kannattaa ehdottomasti käydä ja jonottaa suosiolla - mekin seisoimme ulkopuolella lähes tunnin...Illalla järjestimme dinner partyt kuudelle ystävälle, joihin lukeutui myös sattumalta kaupungissa ollut latvialainen ystävämme Kalvis. Tarjoilu koostui yksinkertaisesta alkupalasta (vihersalaatti, tapenade ja tuoretta leipää) ja Olga's-delistä ostetuista tuoreista (samana päivänä tehdyistä) pastanyyteistä. Täytteiksi valikoitu ricotta-pinaatti, kesäkupritsa sekä tryffeli. Arvaatte varmaan, mikä oli Faktan suosikki... Ilta jatkui pitkälle yöhön syöden, juoden ja musisoiden - olihan mukana yksi jos toinenkin musiikkipelejä hallitseva henkilö!

Seuraavana aamuna heräsimme ihanaan auringonpaisteeseen. Eikun ylös ja mahtaville Broadway-ruokamarkkinoille (pakollinen kohde!)! Keräsimme mukaamme erilaisia herkkuja (mm. yllä olevan "artesaani-omenapiirakka) ja pystytimme leirin läheiseen puistoon. Emme muuten olleet ainoita, jotka hyödynsivät lämpimän päivän ja vihreän nurmikon - tunnelma oli lähes vappumainen! Puistoilun jälkeen yritimme päästä todella kiinnostavan näköiseen ja kehuttuun ravintolaan Bistrothequeen. Valitettavasti ravintola sekä seuraava kohteemme, kehuttu viatnamilainen Green Papaya, olivat täynnä, joten päädyimme läheiseen "ihan ok" vietnamilaiseen. Jos lukijoista löytyy tulevia Lontoon-matkaajia niin testatkaapas Bistrotheque ja kertokaa kommentit!
Loman viimeisenä kokonaisena päivänä, sunnuntaina, suuntasimme matkamme kohti Itä-Lontoon kukkatoria. Hieno paikka joskin aivan liikaa ihmisiä aamun olotilaan nähdeen. Onneksi paikasta löytyi myös tuoreita ostereita 1,5 punnan hintaan myynyt heppu. Nyt tiedetään miltä osteri maistuu: merelle, rantakalliolle, auringolle ja suolaiselle tuulelle. Torilta jatkoimme matkaamme kohti viime kesän kirjoituksessakin kehuttua Brick Lanea ja Sunday Up Markettia. Tällä kertaa oppaamme Mona vei turistit tottuneesti etiopilaista (suolaista) enjera-lettua myyvän kojun luo. Oli mielettömän hyvää, tulista ja kaikin puolin täydellistä katuruokaa!
Sunnuntai-päivän ja loman lopetimme Brick Lanen ja Bethnal Green Roadin risteyksessä sijaitsevaan Cafe Blue -baariin, josta sai muun muassa fishbowl-drinkkejä eli jättimäiseen kultakalakulhoon tehtyjä juomia! Tässä Fakta ja Mona nauttivat mansikka-mojitoa. Oli hyvää, mutta nyt ymmärrätte varmaan miksi tänä viikonloppuna vietetään detox-viikkoa...

5 kommenttia:

  1. toivon todella et palaamme näihin vinkkeihin piakkoin, sillä sivistyksessämme on Lontoon mentävä aukko.

    VastaaPoista
  2. Onko nuo Broadwayn ruokamarkkinat käynnissä joka päivä vai kuin? Ensi kuussa olisi taas Lontoon matka niin voisi tuolla piipahtaa.

    VastaaPoista
  3. Lontoon ruokamarkkinoiden aukioloista:

    Borough Market on auki to-pe-la, Broadway la ja Sunday UpMarket su!

    VastaaPoista
  4. Merituuli: Lontoo on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Nyt kun puntakin on alhaalla, ei loman kustannukset nouse pilviin. Itseasiassa herkullinen ruokaloma on varmasti Lontoossa halvempaa kuin Suomessa (jos katsotaan siis hinta-laatusuhdetta).

    Chez Jasu: Sieltä tulikin jo vastaus. Kannattaa ehdottomasti vierailla molemmilla markkinoilla :)

    VastaaPoista
  5. Kiitokset ajoista. Borough Marketilla on tullut käytyä ainakin puolenkymmentä kertaa, mutta taas siellä täytyy käydä.

    VastaaPoista