perjantai 9. lokakuuta 2009

Nopea salamipasta

Tämän ohjeen saimme Faktan siskolta, joka oli bonganut sen Liv-kanavan 30 minute meals with Rachel Ray -ohjelmasta. Oikeassa oli, sillä ateria valmistui nopeasti ja kaikki meni viimeistä murua myöten. Kiitos Sipooseen!

nippu parsakaalia paloina
purkki pehmeää ricottaa
iso kourallinen raastettua parmesania
salamia pilkottuna (maun mukaan)
0.5tl kuivattua chiliä (tai maun mukaan)
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
penne-pastaa

Keitä parsakaalit kypsiksi. Kuumenna paistinpannu, lisää oliiviöljyä, silputtu valkosipulia ja murskattua punaista chiliä. Paista muutama minuutti ja lisää sen jälkeen parsakaalin palat. Anna kypsyä pannulla noin 5 minuuttia. Parsakaalin kypsyessä pannulla, laita pasta kiehumaan ja keitä al denteksi. Valuta pasta (säästä n. 1dl keitinvettä!). Sekoita kulhossa ricotta, salami, parmesan ja pippuri. Lisää hieman pastan keitinvettä ja sekoita pehmeäksi tahnaksi. Lisää paistetut parsakaalit ja pasta, sekoita ja nauti!

RENTOUDU TÄÄLLÄ
Vaikka ruoanlaitto on ihanaa ja rentouttavaa, ei joskus jaksa tehdä _yhtään_ mitään. Television sijaan suosittelemme kuitenkin tuijottelemaan kattoon - ei tosin kotisohvalta! Kiasmassa on nimittäin vielä joulukuuhun asti ehkäpä maailman virkistävin ja rentouttavin näyttely, Elixir. Pippilotti Ristin näyttely heijastaa upeita, värikkäitä ja virkistäviä videoita kattoon, joita näyttelyssä tiiraillaan makuualustoilla loikoillen. Kun taustalla soi ihana musiikki, ei ole ihme, että näyttelyssä hurahtaa helposti tunti. Kannattaa käydä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti