lauantai 31. lokakuuta 2009

Pizzaa parmankinkulla ja parmesanilla

Yksi blogimme ensimmäisistä kirjoituksista koski vuohenjuusto-pizzaa, mutta pizzaa on samalla taikinalla tehty useaan otteeseen senkin jälkeen. Eräänä viikonloppuna herkuttelimme parmankinkku-parmesan-pizzalla. Pizzaan jos johonkin pätee muuten sanonta "less is more", sillä muutamalla täytteellä kaikki maut pääsevät oikeuksisiinsa.

Tee ensin pohja ja tomaattikastike:
Pizzapohja:
1,5dl vettä
15g tuorehiivaa / 1/2 pussia kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
n.3dl durumjauhoja
Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Sekota joukkoon jauhot ja lopuksi oliiviöljy. Anna taikinan kohota n. 30 min liinan alla.

Tomaattikastike (tämä ohje kahteen pizzaan eli kaksinkertaista taikinaohjeen määrät!)
1tlk tomaattimurskaa
1prk tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta basilikaa
sipulia
2 kynttä valkosipulia
mustapippuria
oliiviöljyä
suolaa
sokeria
Kuullotta sipuli runsaassa oliiviöljyssä. Laitan sekaan tomaattimurska ja -pyre. Lisää valkosipuli, basilika ja mausteet. Anna hautua ainakin puolituntia ja maista suolan sekä sokerin määrä, korjaa tarvittaessa.

Täyte
parmesania (esim juustohöylällä leikkattuna)
parmankinkkua
rucolaa
paahdettua valkosipulia (ohje Pastaa paahdetuilla valkosipuleilla -reseptistämme)

Näin teet pizzan:
Muotoile taikinasta pizza. Lisää päälle tomaattikastike. Paista uunissa 300C n. 7 min (laita uuninpohjalle uuninkestävä vedellä täytetty astia). Ota pizza pois ja lisää parmankinkkua. Paista vielä muutama minuutti, mutta varo, ettet polta kinkkua. Ota pois uunista ja lisää päälle rucola, parmesan ja paahdetut valkosipulit.


MITEN PARMANKINKKUA TEHDÄÄN?
Parmankinkku tehdään aina Duroc- tai Landrance-siasta. Siat teurastetaan noin 12-14 kiloisina. Haluttu paino saavutetaan ruokkimalla sikoja viljaruokavaliolla. Teurastuksen jälkeen kinkun nahka ja liha suolataan. Tämän jälkeen kinkkua roikutetaan noin viikko, jonka jälkeen ylimääräinen suola pyyhitään pois. Sen jälkeen kinkku siirretään kylmempään tilaan, jossa kinkku saa riippua seuraavat kaksi viikkoa. Riiputuksen jälkeen kinkun annetaan "levätä" noin kahdeksan viikkoa. Lepäämisen jälkeen kinkku huuhdellaan ylimääräisestä suolasta, päällystetään laardilla, suolalla ja pippurilla ja kuivataan kolme kuukautta. Lopuksi kinkku viimeistellään antamalla sen levätä pimeässä tilassa vähintään vuoden ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti