sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Ruokakirjoja

Kukapa ei rakastaisi ruokakirjoja? Harmi vain, että ruokakirjat (ymmärrettävistä syistä = kirja kestää aikaa ja sitä voi lukea usein) maksavat lähes poikkeuksetta suhteellisen paljon. Fakta & Farfalle on ratkaissut ongelman niin helpolla tavalla, että tuntuu jo tyhmältä ettei sitä ole tässä keittiössä keksitty aiemmin. Haemme nimittäin ruokakirjat nykyään kirjastosta, jossa on paitsi mahtava valikoima myös mahtava lainanpidennyssysteemi. Kirjan saa parhaimmillaan jopa pariksi kuukaudeksi! Sinä aikana ehtii mestaroida ainakin yhden reseptin ja jos kirja osoittautuu hyväksi, voi hyvällä omatunnolla kipaista kauppaan. Kuvan kirjoista herkullisimmaksi osoittautui Aglio & Olio, jota on tässä blogissa useaan kertaan fiilistelty. Ne, jotka kuitenkin haluavat omistaa kirjansa, suosittelen etsimään Info-kirjapisteiden kojuja ostoskeskuksista (löytyy ainakin Kampista). Niistä lähtee nimittäin huippuruokakirjoja pilkkahintaan! Meille Info-kojusta lähti mukaan Toscanalainen keittiö -kirja, jonka luumupiirasreseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

2 kommenttia:

  1. Aglio & Olio on mahtava! Jos muistan oikein, niin se oli Hullujen päivien katalogissa, eli ens viikolla sais halvalla.

    VastaaPoista
  2. Joo bongattiin sama katalogista. Siis pakko, pakko saada! Lukijoille, joiden katalogi ei tullut kotiin (huom. eipä tullut meilletkään vaan vieraissa saatiin katalogi hyppysiin): kuten lukija-nimimerkki kertoi, Aglio & Olio -kirjaa saa Hulluilta päiviltä torstaina! Muita katalogista bongattuja herkkuja: 450g köntti chevreä 4,59€, Maranell-jätskiä 2.90€, italialainen prosciutto 2,79€! Lopullisista hankinnoista pitää varmaan tehdä ihan oma postauksensa. Viime kerralla tarttui paljon herkkuja mukaan.

    VastaaPoista