torstai 8. lokakuuta 2009

Guacamole

Tänään television äärelle kerääntyy yksi jos toinenkin muodin ystävä, sillä klo 20 nähdään suomalaisen Muodin huipulle -sarjan toinen jakso. Myös Fakta suuntaa matkansa kohti ystävän kotia ja pakkaa mukaansa viinipullon sekä herkkuja illan katselmusta varten. Tässä erittäin hyväksi koettu yksinkertainen guacamole telkkari-iltojen napostelulautasta varten.

2 avokadoa
1 kuivattu chili (tai maun mukaan)
1 tomaatti pilkottuna
2 limeä
suolaa
pippuria

Muussaa avokado esim. haarukalla tahnaksi. Lisää murskattu chili, pieneksi pilkottu tomaatti, limemehua, suolaa ja pippuria. Nauti nachojen kanssa!

AUF WIEDERSEHEN!
Amerikkalainen Muodin huipulla on tietysti iki-ihanan Heidi Klumin (auf wiedersehen!!) juontama. Vuonna 1992 saksalaisen mallikilpailun voittanut Klum on kuitenkin kunnostautunut muun muassa vaatesuunnitelijana, tuottajana, mallina sekä *kröhöm* laulajana! Malleja, laulavia tai ei, nähdään myös juuri nyt käynnissä olevilla Pariisin muotiviikoilla. Myös eräs vaatesuunnittelija-ystäväni on siellä, joskin ei ihan päälavoilla. Vasta perustettu Sulkawa-vaatemerkki esittelee ensimmäisen mallistonsa Le Showroomissa, mutta rakkaat lukijat voivat tutustua Sulkawan vaatteisiin täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti