lauantai 28. marraskuuta 2009

Croque Monsieur eli paras uunileipä

Ranskalaisen Croque Monsieurin ohje löyty Jennifer Donovanin Brunssi-kirjasta. Hyvä ohje onkin ja rasvaisuutensa ansiosta toimii jopa krapulalääkkeenä ainasen pizzan sijaan...

2 paahtoleipäviipaletta
2 viipaletta hyvää kinkkua (esim. rosvopaisti)
4 rkl juustoraastetta + väliin 2 rkl juustoraastetta
2 rkl jogurttia
suolaa
pippuria
tuoretta persiljaa

Lämmitä uunin grillivastus 200C. Sekoita 4rkl juustoraastetta, 2 rkl jogurttia, suolaa ja pippuria. Voitele paahtoleipäviipaleet. Laita toinen viipale kuumalle paistinpannulle voipuoli alaspäin. Laita päälle kinkkiviipaleet sekä 2 rkl juustoraastetta. Laita päälle toinen leipäviipale voipuoli taas alaspäin. Paista hetki. Laita päälle jogurttiseos ja laita pannu leipineen uuniin. Anna kypsyä kunnes jogurttiseos on kullanruskea. Tarjoile tuoreen persiljasilpun kera.

PAREMPAA PIKARUOKAA(?)
Croque Monsier eli "rouskuva herra" on ranskalainen herkku, jota alunperin myytiin pikasnackina kahviloissa ja baareissa. Ensimmäinen kirjattu todiste herkusta löytyy jo vuodelta 1910, joten kyseessä on todellinen perinnepikaruoka. Mutta onko tämä pikaruoka esimerkiksi hampurilaisia terveelliseempää? Veikkaan itse, että rouskuva herra sisältää huomattavasti vähemmän lisäaineita ja tuotantoprosesseja kuin perushampurilainen. Rasvapitoisuuden arvelen olevan samaa luokkaa eli juuri täydellistä krapula-aamuun!

P.S. Teollisesti prosessoiduista ruoista, ruokateollisuudesta ja näiden sivuvaikutusten välttämisestä kiinnostuneiden kannattaa lukea Nutrix-Ollin verkkokirja. Itse emme noudata erityisruokavaliota (paitsi hyvää ruokaa -ruokavaliota!), vaikka aamuisin nautimmekin superfood-smoothien.

2 kommenttia:

  1. Juuri tänään katselin kuola valuen samaisen Brunssi-kirjan Croque Monsieur -ohjetta. Pitääpä tehä heti ensi viikon sunnuntaina.

    Teillä on kerrassaan mainio blogi ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Janna! Tehtiin näitä ylimääräinen satsi kun olivat niin hyviä! Kannattaa siis varata extra-annokset sitä kinkkua ja paahtoleipää )

    VastaaPoista