torstai 26. marraskuuta 2009

Raakakaakaon pavut

Maria!-show'ssakin esiintyneen Nutrix-Ollin innoittamana Fakta vieraili eilen Kallion Ekolo-liikkeessä. Mukaan tarttui myös muualla paljon paljon kehuttuja raakakaakaon papuja sekä maca-jauhetta. Kaakaot lähtivätkin heti testiin, mutta tulos oli mitä epä-superfoodimainen, suoraan sanottuna kamala.

Puoli tuntia nauttimisen jälkeen alkoi järkyttävä päänsärky, sekavuusolotila sekä outo ahdistus. Lopulta oli uskottava, että tämä superfood saattaa olla kaikkea muuta kuin hyväksi keholle. Googletinkin asiaa ja löysin yllättäviä tuloksia. Raakoihin kaakaopapuihin suhtaudutaan hyvin ristiriitaisesti esimerkiksi raw food -liikkeen sisällä, josta tuote alunperin nostettiin superfoodin asemaan. Raw food -guru Paul Nilson varoittelee raakakaakaon pavuista seuraavaa:

"Chocolate and cacao are outright health hazards due to the chemicals, contaminants, and additives they contain. The chemicals within chocolate are called methylxanthines. They can be further classified as theobromine, caffeine, and theophylline, all of which have deleterious effects on the body. Theobromine is known to cause a host of symptoms including abnormal glandular growth, nervousness, depression, anxiety, insomnia, gastrointestinal problems, and itching. Caffeine is highly suspected of being a carcinogen, and is directly linked to heart and circulatory problems, glandular difficulties, nervous disorders, osteoporosis, birthing abnormalities, and so forth. Theophylline causes stomach problems, nausea, vomiting, and nervous disorders."


Pelottavaa! Itselleni pavut eivät ainakaan sopineet ja superfood-smoothien pääraaka-aineina pysyvät suomalaiset superfoodit, mustikat ja mustaherukat. Maca-jauhe, jonka väitetyistä hyödyistä voit lukea täältä, menee testiin huomenna. Raporttia siitä (sekä ostamastani luomuespressosta) seuraa myöhemmin!

P.S. Onko lukijoilla samanlaisia kokemuksia kaakaosta? Tai ehkä parempia? Osallehan nuo näyttävät sopivan tosi hyvin...

(Kuva: Nestle, Flickr.com)

7 kommenttia:

  1. Itse kun maistoin ekaa kertaa raakakaakaopapuja, maku oli hirvittävä. Sama oli macajauheen, gojien jne. kanssa, mutta gojimarjojen makuun tottui nopeasti, ja nyt kaakaopavutkaan eivät pahalta maistu (joskaan eivät kovin hyviltäkään). En kuitenkaan oo uskaltanut kovin paljoa niitä "nauttia", silloin tällöin murskaan niitä "suklaaseen" tai sen tapaiseen mössöön, mutta vain silloin, kun tekemällä tekee mieli. Niiden kofeiinipitoisuudesta kun ollaan kai vähän eri mieltä, kuorissa kai on eniten kofeiinia - ja kofeiinistakin ollaan vähän erimielisiä, onko se siis hyvästä vai pahasta? Mene ja tiedä, itse olen vähän ulalla tästä kaikesta.. (eikä oo ainut asia ruokaskenessä, missä oon ihan pihalla!)

    VastaaPoista
  2. Maku on kyllä tosiaan aika raaka, mutta ei se maku vaan se olotila..huoh! Täytyy kyllä myöntää, että nukuin yön tosi hyvin vaikka päätä särki julmettomasti kun menin nukkumaan. Tässä on kyllä yksi jos toinenkin ulalla kun tietoa on valtavasti :) Mutta kokeilemalla oppii...toivottavasti ;)

    VastaaPoista
  3. Tuli ite just vedettyä överit ekan superfoodsmoothien kanssa! Macaa heilahti ruokalusikallisia (oikee määrä ois alottelijalla kaiketi 1 tl) ja samaten kaakaojauhetta meni varmaan desi! Olo oli hieman erikoinen... :)

    Suositeltava käyttömäärä kaakaota:

    Kaakaopapujen suositeltava normaali päivittäinen käyttömäärä on 10-20 papua. Kaakao nibseinä tämä tarkoittaa noin 4-5 rkl. (20-25g). Isokokoisilla ja kokeneemmilla käyttäjillä määrä voi nousta jopa 60-70 papuun päivässä. Kaakaojauhetta on suositeltava käyttää 1-3 ruokalusikallista päivässä (6-18g), mutta jauhetta voi käyttää pitkin päivää nautittuna enimmillään jopa 40g (4-6 kukkurallista ruokalusikallista).

    Toinen tapa määritellä päivittäistä käyttömäärää on 1 kokonainen kaakaopapu/ jokaista kehon 8-10 kilogrammaa kohti (aloittelijan käyttömäärä). Kokeneemmalla käyttäjällä määrä voi olla jopa 1-4 kilogrammaa jokaista käyttäjän painokiloa kohti.

    Ja Teobromiinista:

    Raaka kaakao sisältää kuitenkin vain noin 1/20 osan kahvin sisältämästä kofeiinin määrästä. Hyvin pienen kofeiinimäärän lisäksi kaakao sisältää kuitenkin luonnossa erittäin harvinaista teobromiinia, joka on kofeiinin "sisarmolekyyli" (molemmat metyyliksantiineja). Teobromiinilla on kehossamme piristävä ja melko pitkäkestoinen vaikutus, sillä maksamme entsyymit pilkkovat teobromiinin vain noin 50%:sti 6-10 tunnin kuluessa nauttimisesta. Teobromiini ei stimuloi hermostoamme ja sen vaikutus on noin 1/4 kofeiinin aiheuttamasta stimulaatiosta.

    Täältä mukavasti suomen kielellä lisää:

    http://www.superfoodit.com/kaakao.html

    VastaaPoista
  4. Sori meni väärällä nimellä toi edellinen kommentti kun on toisen kone käytössä :)

    Eli t.pia

    ja ps. lucumajauheella tai agavenektarilla saa noitten kaikkien karun maun peitettyä!

    VastaaPoista
  5. Moi Pia!

    Voi ei, tiedän kyllä tosta "oudosta" fiiliksestä :D Täytyy kyllä itse vielä todeta, että mä otin juurikin sen 5 papua, jonka pitäis olla kiloillakin laskettuna se oikea määrä mulle. Sekasin kuitenkin menin :D Kaakaopapu on kuitenkin osoittaunut hyväksi keinoksi pysyä hereillä on tarkoitus valvoa pitkään :D Luonnollinen piriste ;) Silloin kyllä riittää ihan kaksikin papua )

    VastaaPoista
  6. Ootko tyypannu kaakaomassaa? Siitä saa helposti raakasuklaata

    VastaaPoista
  7. kaakaonibsit o parhaita! ja mikä fiilis<3

    VastaaPoista