maanantai 8. maaliskuuta 2010

Punajuuripesto

Maanantai. Väsyttää eikä jaksa mitään. Onneksi tämä punajuuripestopasta salata ricottalla on sen verran helppo ruoka, että se onnistuu myös viikon alusta. Alkuperäinen resepti löytyi täältä. Pestoa ohjeella tulee noin 4 annokseen, mutta juuston määrä on tässä kahdelle. Ohjetta on hieman muokattu ja se paitsi näyttää myös maistuu paremmalta jos annokseen lisää päälle hieman rucola-salaattia.

Pesto:
1 iso punajuuri raastettuna
n.100g parmesania raastettuna
4 tl paahdettuja pinjansiemeniä
sitruunamehua
2 tl raastettua valkosipulia
noin 1,5dl rucolaa (tiiviisti pakattuna, tämä tulee siis itse pestoon)
n.50 ml oliiviöljyä
suolaa
pippuria
rucolaa annoksen päälle

Uuniricotta:
1 salata ricotta (ei siis pehmeää vaan kovaa ricottaa)
1 punainen kuivattu chili
hyppysellinen timjamia
oliiviöljyä
pippuria

Laita uuni 200C. Valmista pesto: jauha tehosekoittimessa kaikki ainekset ja maista. Lisää aineksia tarvittaessa. Leikkaa ricotta 4 osaan, laita uunivuokaan. Laita päälle oliiviöljyä, timjamia, chiliä ja pippuria. Kääntele ricottaa niin, että se maustuu kokonaan. Paista uunissa kunnes juusto alkaa tummua, noin 20 minuuttia. Keitä pasta. Sekoita pesto pastaan ja tarjoile ricottan sekä rucolan kera.

RICOTTAA, RICOTTA SALATAA, RICOTTA INFORNATAA...
Kuten otsikko kertoo, löytyy ricottasta erilaisia variaatioita. Ricotta nimi on italiaa ja tarkoittaa "uudelleen valmistettua". Nimi kertookin juuston tekotavasta: juusto tehdään toisten juustojen valmistuksessa ylijäävästä herasta, joka kuumennetaan, jäähdytetään ja siivilöidään. Ricottalla tarkoitetaan yleensä pehmeää tuorejuustoa, jota käytetään jälkiruoissa. Ricotta salata on sen sijaan "kuivattua", kovaa ja suolaista ricottaa, jota käytetään suolaisissa ruoissa. Ricotta infornata ei sen sijaan ole oma juustonsa vaan Sisiliassa ja Sardiniassa suosittu tapa valmistaa ricottaa uunissa. Erikoisin ricotta-variaatio on kuitenkin ricotta scanta, joka valmistetaan tavallisesta ricotasta hapattamalla. Ricottaa säilötään noin 100 päivää, jonka aikana siitä muodostuu homemaista ja pehmeää juustoa, jonka tuoksu ja maku ovat "erittäin aromaattisia". Hmmmm....

3 kommenttia:

  1. Herkullinen resepti ja kiva juttu ricottasta :)

    VastaaPoista
  2. Mistähän tuota ricotta salataa löytäisi Suomesta? En oo Helsingissä törmänny missään. Ei edes Stokkan herkusta löytynyt.

    VastaaPoista