sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Etiopialaista ruokaa: Jadgar

Kun NYT-liite kirjoitti Itäkeskuksessa sijaitsevasta etiopialaisesta Jadgar-ravintolasta, oli paikan antimia päästävä testaamaan heti. Etiopialaista injera-lättyä on nimittäin päästy maistelemaan niin Lontoossa kuin Amsterdamissa eikä herkku ole koskaan pettänyt makuhermoja: tulisilla kastikkeilla täytetty lätty on varsinaista superdarraruokaa eli helposti syötävää, mausteista mössöä. Ah!

Etiopialaiseen ruokaan sopiva olotila saapuikin kuin tilauksesta jo seuraavana lauantaina ja matka kohti Itää sai alkaa hyvän ystävän seurassa. Ensin katselimme hieman paikallisia nähtävyyksiä (Hansasilta) ja shoppailtiin tuliaisia (ystävä osti paidan, Fakta croissantin). Hetken harhailujen jälkeen löysimme vihdoin myös Jadgarin ja pelonsekainen odotus sai alkaa: Olisiko injera yhtä hyvää kuin edellisillä kerroilla? Entä jos maut olisivat erilaisia? Mitä jos lätty olisi kuivaa?!

Huolet osoittautuivat onneksi turhiksi kun eteen kannettiin Lucy's Special -annos, joka sisälsi ainakin kuutta eri soossia lihasta linssipataan. Maut iskivät väsyneeseen tajuntaan ja ruokahurmio saavutettiin jo ensimmäisillä sormillisilla - ruokaa nimittäin syödään käsin injera-lätyn avulla. Vanhat muistikuvat pitivät paikkansa: tulinen injera-lätty parantaa pahimmankin väsymyksen ja aiheuttaa väistämättä ruokaöverit. Käykää testaamassa väitteet itse, ette pety!


P.S. Ainakin viime viikolla ravintolassa kävi vain käteinen eli ottakaa kolikot mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti