On jäätelöitä ja sitten on Ben & Jerrysin Cherry Garcia -kirsikkajäätelöä. Jostain syystä tämä superherkku on ollut pannassa Pohjois-Amerikan ulkopuolella ja kirsikkaunelmaa on päässyt ihastelemaan vain haaveunissa tai kavereiden rehentelevissä matkakuvissa (siis juuri niissä, joissa jäätelöhylly on vähintään kolmen kilometrin pituinen).
Jotain näyttäisivät herrat Ben ja Jerry tajunneen keväisellä matkallaan Skandinaviaan, sillä vihdoin on pohjoinen kirsikkatarve tunnistettu. Tätä jäätelöjumalien herkkua on nimittäin taas saatavilla myös Suomesta - tarkemmin ottaen (vain ja ainoastaan) Makuuneista! Kiitos Ben, kiitos Jerry ja kiitos purnukat "mukavan korkealle" hinnoitteleva Makuuni. Voisi nimittäin olla, että halvemmilla hinnoilla Fakta & Farfalle muuttuisi Cherry & Garciaksi - kirsikkajäätelölle ja sen syömiselle omistetuksi blogiksi.
The Times -lehden verkkoversio uutisoi kiinnostavasta tutkimuksesta, jonka mukaan pikaruoka saa syöjänsä myös elämään nopeammin. Tutkimuksessa kävi ilmi, että jo pelkkä McDonaldsin logo sai ihmiset käyttäytymään kärsimättömästi ja tutkijat pelkäävät pikaruokaloiden katunäkyvyyden lisäävän ihmisten kiirettä huolimatta siitä onko heillä todellisuudessa kiire vai ei.
Toronton yliopiston tutkija Chen-Bo Zhong kertoo artikkelissa, että syyt ovat elämäntavassa, jota pikaruokalat edustavat. "Pikaruoka edustaa kiireen ja aikatehokkuuden kulttuuria. Huolestuttavaa tutkimuksessa on, että jo pelkkä pikaruokaloiden olemassaolo saa kiireen tunteen lisääntymään. Tulosten mukaan pikaruokalalogon esiintyminen saa ihmiset käyttäytymään hätiköivästi", Zhong toteaa.
Kiinnostava tulos, joka varmasti tarvitsisi lisätutkimuksia. Itse (Fakta) olen kuitenkin kiinnittänyt omassa elämässä huomioita pikaruokaloiden sisällä syövien ihmisten olemukseen. Moni näyttää masentuneelta, jopa surulliselta. Ei puhettakaan, että ihmisten kasvoilla olisi sitä fiilistä, jonka ruoka parhaimmillaan voi saada aikaan. Tietysti pikaruokaa syödään kiireessä, mutta silti oma (varmasti värittynyt, sillä viimeisestä "mäkkärireissusta" on noin 10 vuotta aikaa..) tunne on se, että McDonaldsin asiakkaat näyttävät keskimääräistä masentuneemmilta. (Kuva: steve.grosbois - Creative Commons)
Lasi. Tiesittekö tämän? Ei huolta, emme mekään ennen maanantaita. Tuona päivänä Fakta nimittäin osallistui Riedelin järjestämään maistelutilaisuuteen, jossa viinilasiyrityksen 11. sukupolven edustaja Maximilian Riedel maistatutti erilaisia alkoholeja erilaisista laseista. Pääroolissa olivat siis tällä kertaa juomien sijaan erilaiset lasit.
Ravintola Savoyssa järjestetty tilaisuus alkoi mitä parhaimmalla tavalla eli roseshampanjalla. Shamppanjaa maisteltiin kahdesta erilaisesta lasista: perinteisestä shampanjalasista sekä Riedelin Pinot Noir -lasista. Paikalla ollut sommelier neuvoi viininoviisi-Faktaa tunnustelemaan miltä kuohuva maistuu ja tuntuu eri laseista juotuna. Vinkin avulla tulikin huomattua, että maku ja erityisesti juoman tuntu muuttuivat huimasti Pinot Noir -lasissa: shamppanja purskahti suuhun ja kuplat tuntuivat lähes nielussa asti! Kysymykseen siitä, miksi shamppanjaa pitäisi nauttia isommasta lasista, sommerlier vastasi ilmekään värähtämättä. "Lasi on hyvä vaihtoehto jos haluaa nauttia shamppanjaa koko aterian ajan". Halutaan, halutaan. Nyt vain se lottovoitto...
Shamppanjan jälkeen siirtyi paikalle kutsuttu yleisö maistelupisteiden luo. Aloitimme punaviineistä ja Maximilian Riedel pyysi yleisöä maistamaan ensin juomaa "B" ja tämän jälkeen juomaa "A". Vaikka esitetyt makuluonnehdinnat saattoivat vaikuttaa elämykseen, oli juoma "B" viininoviisinkin suussa selvästi toista parempi. Myöhemmin saimme kuitenkin kuulla, että molemmissa laseissa oli samaa viiniä - vuoden 2004 Castello di Brolion chiantia! Miksi toinen oli siis toista parempi? Vastaus löytyi herra Riedelin mukaan dekantoimisesta, sillä juoma B oli dekantoitu "maailman nopeimmalla" dekanterilla Evellä. Makuero oli tosiaan suuri, mutta ottaen huomioon kapistuksen hinnan (378e), voi Maximilian Riedelin isoisän heittämä vinkki olla lähempänä meitä viininoviiseja. Miehen mukaan illalla juotava kannattaa nimittäin avata jo aamuaikaan jos haaveissa on ilmattu (?) viinielämys.
Viinien maistelun jälkeen - noin kello 10.30 - siirryimmekin aamun aikataulun mukaan väkeviin viinoihin. Tarjottimelle oli aseteltu kolme erilaista lasia ja kolme juomaa: viskiä, konjakkia ja - Faktan kauhuksi - tequilaa. Kauniisti sanottuna on kyseinen juoma nimittäin jättänyt aikoinaan niin "lähtemättömän vaikutuksen", ettei sitä ole sen koommin Kallion keittiössä maisteltu...Tilanteeseen pakotettuna Fakta kuitenkin tarttui annettuun tequilakuppiin ja kaatoi sen rohkeasti shampanjalasia erehdyttävästi muistuttavaan Riedelin tequilalasiin. Tämän jälkeen juomaa heiluteltiin ja huljuteltiin ja lopulta uskalsimme työntää nenämme pitkälle korkeaan lasiin. Nuuhkaisu, kauhun sekainen jännitys ja... ei mitään! Ei pahanolonrefleksiä, ei kakomista, ei kauhunsekaista paniikkia. Alkoholin iskevä tuoksu oli poissaan ja kuten herra Riedel kertoi, onnistui lasi tuomaan esille tequilan ominaisaromit: kukkaisuuden ja hedelmäisyyden. Huonoja muistoja hienoikaan lasi ei onnistunut poistamaan, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä tequilan saavan ehkä vielä uuden mahdollisuuden.
Meksikon kansallisjuoman jälkeen siirryimme konjakkiin, mutta johtuneeko sitten nuoruuden "otetaan vähän tota ja vähän tota, niin vanhemmat ei huomaa" -juomasekoituksista vai mummon tarjoamista konjakkikarkeista, ei konjakkikaan ole kuulunut Faktan suosikkijuomiin. Koska paikalla kuitenkin oltiin raportoimassa laseista lukijoille, päätti Fakta ottaa lusikan (vai lasin?) kauniiseen käteen ja maistaa juomaa Riedelin uudenlaisesta konjakkilasista, joka on eroaa täysin perinteisen konjakkilasin muodoista.
Riedelin mukaan syy uudenlaisen lasimallin kehittämiseen on kaunistelemattoman yksinkertainen: perinteinen lasi tekee konjakista pahaa. Aikamoinen väite, ottaen huomioon, että konjakki on pahaa -ainakin Faktan mielestä. Väite oli kuitenkin laitettava testiin ja taas kerran pääsi maisteluyleisö yllättymään (tai siis ainakin Fakta). Alkoholin sijaan lasista tulvahti makeaa, pehmeää ja hedelmäistä tuoksua, joka muistutti jollain tapaa Madeira-viiniä. Maistelun jälkeen alkoholi kaadettiin vielä perinteiseen konjakkilasiin, jotta makueron voitaisiin osoittaa johtuvan juuri lasista eikä esimerkiksi erikoishyvästä konjakista. Taas kerran juomaa sekoiteltiin, huljuteltiin ja lopulta nuuhkaistiin. Samalla sekunnilla nenään iski jykevä alkoholin lemu ja silmiin nousivat kyneeleet. Missä oli hedelmäisyys? Missä oli makeus? Nähtävästi pisaramallisen lasin pohjalla, sillä ero edelliseen maisteluun oli järkyttävän suuri. Maistelun jälkeen oli pakko yhtyä Maximilian Riedelin väitteeseen siitä, ettei tavallinen konjakkilasi käy muuhun kuin koriste-esineen tehtävään.
Tastingin viimeinen osuus keskittyi viskin maisteluun. Tarjolla oli skottilaista Laphroaig-viskiä eikä lasina toiminut tälläkään kertaa perinteinen viskilasi. Tasapohjaisen, avoimen lasin sijaan Skotlannin jaloa juomaa maisteltiin nimittäin Riedelin ja skottilaisten tislaamojen yhteistyön tuloksena syntyneestä lasista. Taas kerran oikeanlainen lasi osoitti voimansa, sillä pelkän alkoholin sijaan maku oli savuinen, suolainen ja jollain tapaa pehmeä. Poissa olivat viinan maku tai pistävyys ja jopa viskiä kammonnut Fakta sai todeta juoman olevan ihan hyvää.
Mistä ihmeestä makuihin liittyneet yllätykset kuitenkaan johtuivat? Riedelin mukaan kaikki on kiinni lasista. Oikeanlainen lasi tuo esiin juomien ominaismaut, kun taas väärä lasi tuo pintaan pelkän alkoholin. Maistelutilaisuuden jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Maistelimme nimittäin jokaista juomaa eri laseista ja makuerot yllättivät joka kerta voimakkuudellaan. Oli kiinnostavaa huomata, että oikealla lasilla juotuna ei tequilan kaivannut limeä tai että konjakki sisältää uskomattoman määrän erilaisia makuja. Onkin pakko myöntää, että jäljelle jäi polttava halu ostaa kunnolliset viinilasit. Jotenkin nimittäin tuntuu, etteivät Iittalan Verna-lasit tuo makueroja esiin ihan parhaalla tavalla, vaikka puolustavatkin paikkaansa maailman kestävimpinä viinilaseina. Löytyisiköhän siis lukijoista viiniharrastajia, jotka osaisivat suositella hyviä, peruskäyttöön tarkoitettuja, viinilaseja? (Kuvassa vasemmalta oikealle: viskilasi, tequilalasi ja konjakkilasi).
CityDealissa on vielä tänään todella hyvä tarjous (linkistä tarjoukseen) ravintola Mange Sudiin: diilillä saa -52% ravintolan Paysan Menusta, johon kuuluu salaatti carprese, karitsaa vartaassa ja mantelikakkua. Menun normihinta on 42 euroa, mutta City Dealin kautta sen saa 20 euron hintaan. Kannattaa ostaa, sillä ainakin me olemme kuulleet paikasta pelkkää hyvää. Kuulemma mutkatonta, hyvää ruokaa ja rentoa tunnelmaa. Käyttäkää diili hyväksi, me teimme niin!
Neljäs blogikierros suuntautui Herkku & Koukku -blogin puolelle. Kyseiseen blogiin olemme tutustuneet ruokahaasteiden kautta, joissa blogi on menestynyt useaan kertaan. Hetken ruokia selailtuamme päädyimmekin ruokahaasteessa olleeseen kirsikkapiirakkaan ja kirsikkasiirappiin. Seurasimme ohjetta, mutta käytimme maitotuotteita ja valmisvaniljarahkaa. Teimme myös pohjan omalla luumupiirakan ohjeella, sillä se on yksinkertaisuudessaan "maailman helpoin piirakkapohja". Käytimme tosin tällä kertaa kermaviilin sijaan maustamatonta luomujugurttia, tuli jopa parempaa kuin alkuperäisellä ohjeella! Kaiken kaikkiaan piirakka oli paitsi superhelppo tehdä myös mielettömän hyvää! Ihana vaihtoehto kesän vakiopiirakoille (esim mustikka) - tätä tullaan tekemään vielä uudestaan. Alla oleva resepti on versiomme Herkun & Koukun piirakasta, mutta alkuperäisen (ja vegaanisen!) ohjeen löydät täältä.
Pilko kirsikat ja poista kivet. Marinoi kirsikat manteliliköörissä, mä annoin olla yön yli. (F&F: annoimme marinoitua vain parisen tuntia, hyvää tuli silti!)
Sekoita taikinaa varten voi ja vehjäjauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää kermaviili/jugurtti ja sekoita taikina palloksi. Kiedo taikina muoviin ja laita jääkaappiin lepäämään noin 20 minuutiksi. Kun taikina on levännyt, kauli se ja vuoraa sillä voideltu piirakkavuoka. Pistele useasti haarukalla ja esipaista 200C uunissa noin 15 minuuttia.
Kun piirakkapohja on esipaistettu, kaada päälle vaniljarahkaa ja marinoidut kirsikat. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä.
Tee päälle kirsikkasiirappi kuumentamalla kattilassa 0,5 dl sokeria pikku vesitilkassa. Kun sokeri alkaa sulaa, lisää kirskoiden marinadi eli mantelilikööri ja annetaan kiehahtaa. Jäähdytä ja anna tiivistyä. Nauti kirsikkapiirakan päällä.
KIRSIKKAKUKKATYTTÖ Kirsikasta voisi kertoa monta tarinaa, mutta joskus kappale kertoo enemmän kuin tuhat kirjoitettua sanaa. Tässä sunnuntain iloksi elokuun Flow-festivaaleille tulevan AIR:in versio kirsikkakukkatytöstä.
Mainonta tehoaa! Tai ainakin Raikastamon radiomainokset Radio Helsingissä, kuten viaton uhri Fakta sai eilen kokea. Stokkan Herkussa mukaan tarttui nimittäin kyseisen mehufirman omenamehua, joka oli vuoden 2009 luomutuote. Hintakin oli sen mukainen, sillä 250ml pullosta sai pulittaa tasan kolme euroa. Entäs maku? Huijattiinko sinisilmäistä (vai korvaista?) kuuntelijaa pahemman kerran?
Periaatteessa ei, sillä mehu on tosi hyvää ja makuero tavalliseen mehuun on valtava. Toisaalta kyllä, sillä mehu oli ainakin tämän maistelijan mukaan täysin samaa kamaa kuin Valion Luomuomenamehu - puolet kalliimmalla hinnalla. Toisaalta on kiva juttu saada luomuomenamehua myös pienemmissä "eväspulloissa", jolloin mehulla voi korvata limut tai muut lisäainejuomat. On myös ihan hyvä juttu, että luomuakin osataan viedä eteenpäin tyylillä: pullo on värimaailmaansa myöten hieno pakkaus! Plussaa siis mausta ja designista, miinusta kalliista hinnasta. Kaikkea ei voi saada?
Nimestään huolimatta ei Hakaniemen hallissa sijaitseva phShop Drinkkibaari tarjoile margaritoja tai mojitoja vaan erilaisia tuoreita terveysmehuja. Ei kannata kuitenkaan pettyä, sillä paikan terveysmehut ja -smoothiet tehdään luomutuotteista eivätkä ne tiskin toisella puolella häärinneen Toma Stankevitschin mukaan sisällä ylimääräisiä sokereita. Kuulemma esimerkiksi banaani on todellinen sokerisyöppö, joka aiheuttaa hiivan kertymistä elimistöön (Fakta huomauttaa: tajusinkohan tämän oikein..?). Ihmisen ph-tasapainoon keskittyvän phShop Drinkkibaarin tärkeimmät raaka-aineet vaikuttivat pikasilmäyksellä olevan kurkku, avokado, porkkana ja inkivääri. Taisi siis olla hyvä juttu, ettei henkilökunta tiennyt kangaskassissani painavista Hakkaraisen italialaisista tuoremakkaroista!
Testikierroksella maistoin kurkku-inkivääri-verigreippijuomaa, jonka maku oli ihan kiva ja raikas. Jos ollaan ihan rehellisiä vaati maku hieman totuttelua, mutta noin puolen tunnin päästä aloin himoitsemaan jo toista annosta! Taisi se siis jotenkin iskeä maku- tai hyvinvointihermoon. Käykääpä testailemassa!
Fakta ja Farfalle on helsinkiläisen pariskunnan pitämä ruokablogi, joka yhdistää maut ja faktat. Toinen blogisteista on nippelitietoon hurahtanut herkuttelija, toinen ruoan syvimpään olemukseen perehtyvä fiilistelijä. Ellei toisin mainita, kuvien oikeudet kuuluvat Fakta & Farfallelle, ethän siis käytä niitä ilman lupaa. Ota yhteyttä: fakta.farfalle //at// gmail . com
On jäätelöitä ja sitten on Ben & Jerrysin Cherry Garcia -kirsikkajäätelöä. Jostain syystä tämä superherkku on ollut pannassa Pohjois-Amerikan ulkopuolella ja kirsikkaunelmaa on päässyt ihastelemaan vain haaveunissa tai kavereiden rehentelevissä matkakuvissa (siis juuri niissä, joissa jäätelöhylly on vähintään kolmen kilometrin pituinen).
