lauantai 10. lokakuuta 2009

Pastaa paahdetuilla valkosipuleilla






















Stockmannin Hulluille Päiville menevät ehkä vain hullut, mutta onneksi Fakta lukeutuu heihin. Alennusmyynneistä tarttui nimittäin mukaan puoli kiloa vuohenjuustoa alle viidellä eurolla! Vuohenjuustopötkylä inspiroikin Farfallen tähän uuteen annokseen, jonka pääosassa päätyivät kuitenkin paahdetut valkosipulit. Kannattaa kokeilla! Tämä ohje on kahdelle.

1 kokonainen valkosipuli/syöjä
100g vuohenjuustoa
puoli purkkia kermaa
kourallinen pinjansiemeniä
nippu tuoretta rucolaaa
hunajaa
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200C. Halkaise kokonaiset valkosipulit kuorineen vaakatasossa ja kypsennä uunissa noin puoli tuntia. Valkosipulien kypsyttyä laita pasta kiehumaan. Pastan kiehuessa paahda pinjansiemenet ja leikkaa rucola. Kun pasta on melkein valmis, kiehauta kerma ja vuohenjuusto paksuksi kastikkeeksi pannulla. Valuta pasta, lisää kattilaan vuohenjuusto-kerma ja sekoita. Asettele pasta lautaselle, heitä päälle rucolaa ja pinjansiemeniä. Kuori paahdetuista sipuleista kynnet, ripottele päälle hunajaa ja lisää pastan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

VERENIMIJÄN PAHIN PELKO
Monessa vampyyreita käsittelevässä tarussa valkosipulilla torjutaan pahamaineisia verenimijöitä. Itse vampyyritarinat juontavat juurensa jopa Babylonian aikaiseen demonitarustoon. Myöhemmin vampyyreita on ilmennyt eri maiden mystisissä tarinoissa ja Iso-Britanniassa ensimmäiset viitteet vampyyreista johtavat 1100-luvulle. Vuonna 2009 vampyyreja pääsee tiirailemaan seuraamalla True Blood -sarjaa, johon Fakta on auttamattomasti koukussa...

3 kommenttia:

  1. Hienon kuuloinen ruoka! Kyllä tuon takia voi, ehkä, käydä hulluilla päivillä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Blogissasi on muuten todella herkullisen oloisia reseptejä joita on koitettava.

    VastaaPoista
  3. Huh, tää kuulostaa ihan tajuttoman hyvältä! Pitää ehdottomasti kokeilla joskus (lähiaikoina!) :p~

    VastaaPoista