sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Terveellistä pikaruokaa

Mikä on terveellistä, nopeaa ja helppoa valmistaa sekä kaiken lisäksi ihan mielettömän hyvää? Ei, emme puhu dieettihampurilaisista tai pikapastasta (vietämmehän vehnättömän kuukauden viimeistä päivää!) vaan aasialaisista tuorekevätrullista! Vinkki näihin herkkuihin löytyi Hanna Jensenin blogista, mutta Jensenin tiedoista poiketen löysimme näitä isoja, lautasen kokoisia, riisipapereita juurikin aasialaiskaupasta (Vii Voan). Kuvien perusteella nämä paperit paperit näyttävät hieman ohuemmilta, mutta veikkaamme maun olevan sama merkistä riippumatta. Vii Voanin myyjä tosin suositteli mahdollisimman ohuita papereita tuorerulliin, joten kannattaa kysyä neuvoa jos tarjolla on useampaa riisipaperimerkkiä. Ohje on kahdelle, mutta ainakin meidän paketista jäi vielä monta riisipaperia käyttämättä.

1 pkt ohuita riisipapereita
1 rapea salaatti
2 avokadoa
ituja
4 retiisiä
1 kiinteä maustamaton tohu
1 pussi katkarapuja
puolikas punainen chili
peukalonpää inkivääriä
kourallinen korianteria
2 valkosipulia
2 limen mehut
loraus ketsuppia
1 rkl sokeria
0,5dl soijaa
0,5dl vettä
sweet chili -kastiketta ja soijaa dippailuun

Sulata katkaravut. Valmista kulhossa liemi katkaravuille puolikkaasta viipaloidusta chilistä, hienonnetusta inkivääristä, pilkotusta valkosipulista, tuoreesta korianterista ja limemehusta. Lisää hieman soijaa ja laita sulaneet katkaravut liemeen maustumaan.
Valmista tofu. Sekoita kulhossa puoli desiä soijaa, loraus ketsuppia, sokeria ja vettä. Viipaloi tofu ja kuumenna pannu tulikuumaksi. Laita tofut pannulle (ilman öljyä) ja paista molemmin puolin rapeaksi. Kaada päälle soijaseos ja anna liemen kiehua hiljalleen pois. Ota maustuneet tofuviipaleet lautaselle jäähtymään.
Valmistele muut täytteet eli viipaloi avokado, pese idut ja salaatti ja leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi. Asettele täytteet lautaselle ja ota riisipaperit esille.
Valmista tuorerulla: Kostuta riisipaperi esimerkiksi sumutinpullolla molemminpuolin. Kun paperi on pehmeä, lisää toiselle reunalle täytteet, rullaa täytteen puolelta paperi päälle, käännä reunat sisään ja kiedo rullalle. Dippaa sweet chili -kastikkeeseen tai soijaan.
Vinkki papereiden kostutukseen:
Omat paperimme olivat ennen kostutusta kuivia ja kovia, mutta pehmenivät vedellä. Kannattaa kuitenkin olla kärsivällinen eikä kostuttaa papereita liikaa, sillä silloin niistä tulee inhottavan limaisia. Paperit eivät pehmene heti eli ei kannata hosua veden kanssa vaan odottaa kiltisti. Nälkäisenä odottaminen on suhteellisen mahdotonta, mutta kannattaa ainakin yrittää!

MIETTEITÄ VEHNÄTTÖMÄSTÄ KUUKAUDESTA
Vehnätön tammikuu vetelee viimeistä päiväänsä ja yllättävää kyllä ei, kummallakaan ole mitään mieletöntä "jee huomenna vehnää!" -fiilistä. Toisaalta on ihan mukavaa, että voi 30 päivän jälkeen syödä ilman rajoituksia ja nauttia myös ajoittaisista pastaruoista. Kuukauden pahimmaksi haastajaksi osoittautui kuitenkin laskiaispulla, joka kuuluu muutenkin talven lempiherkkuihin. Vehnäleipää ei sen sijaan tee mieli, mutta toisaalta syömme muutenkin lähinnä täysruisleipää.
Oliko kuukaudesta kuitenkaan mitään hyötyä? 30 päivän jälkeen voi helposti sanoa, että kyllä ja ei. Oma ruokavalio on laajentunut ja ruokatietoisuus on lisääntynyt huimasti kuukauden aikana. Tähän tosin vaikutti myös tavoite olla syömättä lisäaineita (onnistui suhteellisen hyvin) ja suosia luomua, mutta jo pelkkä vehnättömyys pakotti miettimään omaa ruokailuaan sekä keksimään ja kokeilemaan uusia reseptejä. Myös virkeystaso on ollut hieman parempi eikä ruoan jälkeen ole ollut pastaruoista tuttua ähkyä oloa. Kuukauden aikana on kuitenkin joutunut tunnustamaan oman hiilariaddiktionsa, sillä sokeria ja muita hiilaripiikkejä on tehnyt mieli entistä enemmän. On siis pakko myöntää, että keho on oppinut saamaan sokeripiikkinsä jostain ja tämä näkyi vehnättömän kuukauden aikana erittäin korkeana makeanhimona. Pelottavaa...
Hiilareita pystymme tuskin siis kokonaan eliminoimaan, mutta luulemme kuukauden vaikuttaneen ruokavalioomme pysyvästi. Ainakin nyt tiedämme vaihtoehtoja pastalle ja jatkamme varmasti yhä monipuolisemman ruokavalion toteutusta jatkossa. Toisaalta italialainen ruoka pastoineen kuuluu elämämme nautintoihin ja välillä elämästä pitää ihan vain nauttia. Uskomme myös vuoden ensimmäisen laskiaispullan maistuvan mainiolta, mutta voimme vain toivoa ettei olo ole ihan karmea sen jälkeen...

9 kommenttia:

  1. Ah, parasta! Suosittelen tekemään dipiksi jotain ohuempaa ja nestemäisempää, esimerkiksi vesi-kalakastike-sushiviinietikka-limemehu-valkosipuli-chilikastike (ei sweet chili, vaan soseisempi punainen)-sokeri-suola. Ton tyyppistä soosia tarjottiin rullien kanssa ainakin kaikissa Berliinin vietnamilaisissa.

    Täytteiksi suosittelen kokeilemaan myös riisivermisellejä, minttua ja thaibasilikaa! Ja riisipaperit voi myös hyvin upottaa hetkeksi vesikulhoon, kunhan ei pidä niitä likoamassa kauaa, jotain 5 sekkaa on hyvä.

    VastaaPoista
  2. Oih, tämä olis ihana lounas. Sopisi talvikauteen, vaikka ovatkin kevätrullia.

    VastaaPoista
  3. Sopii lounaalle, illalliselle, välipalaksi, aamiaiselle...varoitus: aiheuttaa vakavaa riippuvuutta :D

    VastaaPoista
  4. Ihania rullia,olen myös joskus tehnyt tuontapaisia ,tosi hyviä!Olen omalta osaltani huomannut,että kun kolmisen vuotta sitten vähensin lisäaineet ja muut epäterveelliset ainekset pois ruokalistaltani,niin makeanhimokin pienentyi,paljonkin. Tuosta pastasta vielä sen verran,että itse käytän esim. quinoa-riisispagettia ja paljon soba-nuudeleita,jotka ovat vehnättömiä,ja nuo quinoaiset spagetit ovat olleet ihan hyviä myös italialaistyyppisessä ruoassa.Hienoa juttu tuo vehnätön kuukausi,jos se saa ihmiset hieman muuttamaan ruokatottumuksiaan parempaan suuntaan:-)

    VastaaPoista
  5. Hmm olikohan kuukausi liian lyhyt aika meille makeanhimon poistamiseen? Toisaalta nyt kun vehnääkin saa syödä, ei makeaa tee mieli. Eikä oikeastaan vehnääkään :D Taidan olla kielletyn hedelmän metsästäjä ;) Mutta kuten sanoit, on tosiaan kiva huomata että suhtautuminen ruokaan muuttui jo näinkin lyhyessä ajassa.

    T. Fakta

    VastaaPoista
  6. Oi hitsi! Näitä olen ostellut kadulta välipalaksi huokeaan 1,6e hintaan, mutta nyt voisin kokeilla tehdä itsekin! Huippua, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Ooh näitä kyllä kelpaisi ostella välipalaksi...esim. klo 03 yöllä! Kannattaa kuitenkin kokeilla myös kotona :)

    VastaaPoista
  8. Pikaruokaa?! Valmistamisessa menee varmaan tunti..

    VastaaPoista
  9. Tämä tulee nyt vähän myöhään suhteessa tuohon tammikuuhun, mutta kai testailitte vehnäenergialisäkkeiden tilalla myös ohraa?

    Itse keitän koko paketin kerralla, pakastan, ja tarvittaessa nappaan pakkasessa, esim. mikrotan voinokareen kanssa ja ladon siihen päälle kasvikset, proteiinin ja liemen; tulos: keitto. Toimii tietenkin myös ohratoissa, erilaisissa laatikoissa ja ihan puhtaasti riisin korvikkeena.

    VastaaPoista